Sähköinen televiestintä 150 vuotta Suomessa

Lennätintoiminta käyntiin 4. kesäkuuta 1855
Sähköinen televiestintä 150 vuotta Suomessa

Sähköisen tiedonvälityksen syntymästä tulee lauantaina kuluneeksi 150 vuotta Suomessa. Kesäkuun 4. päivänä 1855 valmistui ensimmäinen sähköinen lennätinlinja Pietarista Helsinkiin. Alunperin sotilastarpeisiin rakennettu lennätinverkko aloitti uuden aikakauden, jota seurasi esimerkiksi telex-palvelu ja puhelin. TeliaSonera esittelee televiestinnän historiaa 150-vuotisjuhlanäyttelyssä Helsingissä.

Sähkösanoma oli ensimmäinen televiestintäpalvelu, jonka suomalaiset saivat käyttöönsä. Suomi oli 1800-luvun puolivälissä autonominen suuriruhtinaskunta Venäjän keisarikunnassa ja käynnissä oli Krimin sota. Sodan uhan kasvaessa 1850-luvun alussa Venäjän keisari Aleksanteri II päätti lennätinverkon rakennuttamisesta Venäjälle sotalaitoksen tarpeisiin. Urakka oli laaja, sillä valtakunnassa ei ollut rautateitä kuin Pietarin ja Moskovan välillä.

Linja Pietarista Helsinkiin valmistui 4.6.1855. Lennätinlinjan rakennuttamisesta vastasivat Venäjän sotilasviranomaiset ja lennätintoiminta julistettiin Venäjällä, muiden Euroopan maiden tapaan, valtion yksinoikeudeksi. Venäjän lennätinhallituksen alaisina toimivat lennätinalueet, joista silloinen Suomen lennätinpiiri loi juuret nykyisen Soneran toiminnalle.

Edeltäjä oli optinen lennätinlinja

Suomessa suurin osa lennätinliikenteestä välitettiin morse-koneilla ja lennätinverkon siirtotienä käytettiin rautajohtoa. Ennen sähköistä lennätintä käytössä oli Etelä-Suomen rannikkoalueen kattanut, myös sotilastarpeisiin rakennettu optinen lennätinlinja. Tämä niin kutsuttu näkölennätin perustui merkinantolaitteeseen, jota käytettiin käsivoimin. Optista lennätintä voi verrata rautateillä käytettyihin siipiopastimiin.

Lennätinverkko levisi Suomessa hitaasti. Sähkösanomien hinnat alenivat tasaisesti, mutta olivat suuren yleisön näkökulmasta yhä kalliita. Esimerkiksi 20 sanaa sisältävä sähkösanoma Helsingistä Tukholmaan vuonna 1865 maksoi 16,40 sen aikaista markkaa eli nykyrahassa noin 58 euroa. Lennätinkonttorit palvelivat yleisöä läpi vuorokauden ja lennätinkonttorien vahtimestarit toimittivat sähkösanomat vastaanottajalle kaupunkialueella.

Puhelin ja telex haastaa lennättimen

Uusi keksintö, puhelin, nousi lennättimen haastajaksi vuodesta 1876 lähtien ja käsivälitteinen puhelinliikenne yleistyi 1880-luvun loppupuolella.

Vuonna 1945 aloitettu telex-palvelu jatkoi vanhan lennätinverkon työtä ja syrjäytti melko nopeasti morse-liikenteen. Asiakkaat hankkivat omat telex-päätelaitteensa, jolloin sanomia ei tarvinnut enää viedä lennätinkonttoriin välitettäviksi.

Käsivälitteisestä viestinvälityksestä tilaajapohjaiseen liikenteeseen siirtyminen aloitti murroksen, jossa asiakas pystyi itse käyttämään päätelaitetta ja tavoittamaan vastaanottajan suoraan. (Lähde: Yhdistämme : Oiva Turpeinen, Telecom Finland Oy, 1996)

Tagit: viestintä
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös