Sairaassa web-palvelussa ammutaan oikeita eläimiä

Jo 350 maksavaa asiakasta
Sairaassa web-palvelussa ammutaan oikeita eläimiä

Amerikassa on lanseerattu paljon kohua niittänyt verkkopalvelu, jossa maksava käyttäjä voi ampua oikealla aseella mukavasti kotisohvalta käsin tietokoneensa hiiren painalluksella villieläimen.

Kiväärit on sijoitettu karjatilalle Teksasiin, ja nettipalvelua käyttäneet metsästäjät luonnehtivat tilannetta niin aidon tuntuiseksi, että tuntevat olevansa itse paikan päällä. Live-shot-palvelu on saanut innokkaita asiakkaita metsästäjistä, mutta myös vastustajia, joiden mukaan koko touhu pitäisi kieltää lailla. "Minun mielestäni meidän ei pitäisi kyetä ampumaan Luojanluomia eläimiä hiiren painalluksella", rebublikaanien edustaja Todd Smith pahoittelee. "Uskoakseni metsästäjät ovat myytyjä palvelusta, mutta paljon enemmän on ei-metsästäjiä", hän arvelee.

Kaukosäädinmetsästäjät vastaan eläinsuojelijat

Eläinsuojeluyhdistykset ovat myös nousseet asiasta takajaloilleen. "Kammottava painajainen on muuttunut sairaaksi todellisuudeksi", paheksuu Wayne Pacelle eläinsuojeluyhdistyksestä. Hänen mielestään palvelu on kuin suoraan kauhuleffasta, jossa eläimiä teurastetaan tunteettomasti, ja se tulisikin välittömästi kieltää lailla.

Live-shot-palvelun omistaja ei näe asiassa mitään väärää. Hänen mielestään yrityksen palvelut eivät eroa ohjatuista metsästysretkistä mitenkään. Palvelun käyttämät aitauksen eläimet eivät hänen mukaansa eroa millään muotoa muista karjaeläimistä. "Ne laiduntavat yhtä vapaasti kuin muillakin karjatiloilla", John Lockwood puolustelee AFP:lle.

Palvelua käyttää tällä hetkellä jo yli 350 maksavaa asiakasta, jotka maksavat 15 dollaria kuukaudessa jäsenmaksuja ja kuusi dollaria kutakin 10 laukausta kohden. Kaukosäädinmetsästäjät maksavat lisäksi 300 dollaria kahden tunnin metsästysretkestään. Saaliin lihan tai sarvien toimittaminen ampujalle maksaa myös lisää.

Palvelua luonnehditaan uudeksi konseptiksi, jossa voi haastaa itsensä ja muut sen käyttäjät. Real targets in real time, kehuu palvelu.

Sairaassa web-palvelussa ammutaan oikeita eläimiä
Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös