Samsung haluaisi haastaa Applen mp3-soittimillaan

16 uutta soitinta eri hintaluokkiin
Samsung haluaisi haastaa Applen mp3-soittimillaan

Maailman kolmanneksi suurin matkapuhelinvalmistaja Samsung tavoittelee nykyistä vahvempaa asemaa myös mp3-soittimissa, joiden hinnat ja katteet ovat ainakin toistaiseksi olleet paremmalla tasolla kuin puhelimilla keskimäärin. Samsung julkistaa kansainvälisille markkinoille kuusi uutta Yepp-soitinta vielä tänä vuonna ja 10 uutta ensi vuonna. Yhtiö ilmoittaa haastavansa erityisesti Applen kannettavat soittimet.

Samsungin edustajat arvioivat, että tänä vuonna myydään yli 45 miljoonaa mp3-soitinta ja ensi vuonna jo yli 60 miljoonaa. Samsung tavoittelee vuosimyynnikseen lähitulevaisuudessa viittä miljoonaa laitetta, joka on sekin alle viidennes esimerkiksi Applen Ipodien myyntiodotuksista tälle vuodelle.

Samsung arvioi tuotevalikoimakseen 12 soitinta tämän vuoden loppuun mennessä, ja tuovansa viidestä seitsemään lisää heti ensi vuonna. Osa malleista perustuu pienehköön flash-muistiin, kun taas joissakin on enemmän kapasiteettia kiintolevyllä.

"Mp3-markkinoiden kasvaessa yli 20 prosenttia vuodessa, on meidän lisättävä tuotantoamme pysyäksemme markkinakasvun vauhdissa mukana", Samsungin markkinointipäällikkö Park Hyun-joo sanoi Reutersille.

Tagit: Mp3, Samsung
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös