Samsungin pienet 3g-puhelimet Suomeen
Samsung tuo Suomen markkinoille kaksi uutta umts-puhelinta, jotka ovat samalla yhtiön ensimmäisiä 3g-puhelimia maassa tähän asti. Samsung SGH-Z500 on valmistajan mukaan maailman pienin 3g-puhelin, jonka fyysiset ulottuvuudet ovat 89 x 44,5 x 24,5 millimetriä ja massa 95 grammaa.
"Uskomme, että kompakti muotoilu ja monipuoliset multimediatoiminnot ovat menestyksen avain 3g-puhelinmarkkinoilla. Z300 on esimerkki siitä, miten Samsung on kehittänyt teemaa eteenpäin. Tämä malli voi kiinnostaa myös niitä, joiden mielestä 3g-puhelimet ovat olleet liian kookkaita", Samsungin matkapuhelinten pohjoismainen tuotemarkkinointipäällikkö Michael Alström hehkuttaa tiedotteessa.
Puhelimessa on megapikselitason kamera kuvausta varten sekä vga-kamera videopuheluita varten ja kaksi värinäyttöä. Kuvia katsellaan noin kahden tuuman ja 262 000 värin päänäytöltä, kun taas ulkokuoren oled-värinäyttö näyttää kellonajan ja puhelimen tilan sekä toimii kameran etsimenä. Sisäistä muistia on 50 megatavua, joka on laajennettavissa transflash-muistikorteilla (jatkossa nimellä microsd). Muistia voidaan täyttää kuvien lisäksi esimerkiksi mpeg-4-videoita kuvaamalla.
Z500:ssa on myös ammattikäyttäjien kaipaamia ominaisuuksia, kuten bluetooth-yhteydet, kalenteri, sähköposti, syncml-synkronointi esimerkiksi MS Outlookin kanssa sekä kolmitaajuustuki gsm-/gprs-verkkoja käyttäessä (gsm 900/1800/1900 MHz).
Samsung SGH-Z500 tulee Suomen markkinoille vielä toukokuussa noin 500 euron kuluttajahintaan.
Musiikkipuhelin kuluttajille
Samsungin toinen uusi 3g-puhelin Suomen markkinoille on SGH-Z300, jonka ominaisuuksia ovat aac- ja mp3-soitin stereoäänillä sekä vahvistetulla stereoäänentoistolla. Muita ominaisuuksia ovat 262 000 ja 65 000 värin näytöt, bluetooth, kaksi kameraa ja muistikorttituki. Puhelin on hieman kookkaampi kuin Z500 ja Samsungin mukaan optimoitu musiikkikäyttöön. Kuluttajahinta on noin 419 euroa.








