Sanoma innostui blogeista
Sanoman toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen haluaa saada blogit osaksi yhtiön mediapalettia. Hänen mukaansa yhtiön verkkomainonta on rajussa kasvussa.
Kun Suomen suurimman kustannusyhtiön SanomaWSOY:n Sanomien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen nosti tammikuussa Talouselämä-lehden haastattelussa esiin blogit tärkeänä media-alan trendinä, ilmiön voisi kuvitella olevan internet-maailmassa jo passé. Mutta ei kuitenkaan.
"On syntynyt tilanne, että yhtäkkiä maailmalla on miljoonia kustantajia, Pentikäinen sanoo ja kertoo kuulleensa, että Yhdysvalloissa lähes 70 prosenttia teinitytöistä lukee blogeja ja jopa neljännes kirjoittaa niihin.
Norjalainen tuore tutkimus paljasti puolestaan, että 12-15-vuotiaiden tv-kulutus laski 126 minuutista 104 minuuttiin vuosina 2000-2004. Aika menee pelaamiseen tai tietokoneen käyttöön.
"Lehdilläkin on hirveästi tekemistä nuorten tavoittamisessa ja meidän täytyy huomioida muun muassa blogikulttuuri. Eri lehdet ovat ottaneet tässä erilaisia toimintatapoja", Pentikäinen sanoo.
Eurooppalaiset laatulehdet ovat jo alkaneet liittää internetsivuilleen blogeja. Esimerkiksi ranskalainen Le Monde, italialainen La Repubblica ja britannialainen The Guardian julkaisevat sopiviksi katsomiaan blogeja omilla sivuillaan.
"Mietimme, miten voisimme olla mukana tässä ilmiössä. Olen antanut oman palautteeni Sanoman lehdille siitä, että meidän pitää panostaa verkkoon eri muodoissa aiempaa enemmän."
Verkossa kovaa kasvua
Suomalainen verkkomainonta kasvoi viime vuonna noin 35 prosenttia. Luku on pieni verrattuna Pentikäisen tarjoilemiin numeroihin.
"Ilta-Sanomien sähköiset tuotot yli tuplaantuivat. Oikotie kasvoi runsaat 80 prosenttia. Myös Taloussanomissa digitaalisten palveluiden kasvu on ollut internet-mainonnan kasvua suurempaa. Olemme onnistuneet kasvattamaan markkinaosuuttamme."
Pentikäinen uskoo, että internet-kustantaminen muodostaa jatkossa entistä suuremman osan Sanomien toiminnasta, vaikka sisällön myyminen internetiin on tuottojen kannalta hyvin marginaalista.
"Kävijämäärillä on merkitystä, mutta erityisesti sillä, millaisia kohderyhmät ovat. Yksi toisen sukupolven internetin piirteitä on pay for performance -tyyppinen liiketoiminta." (Digitoday)








