SAP:n markkinaosuus jo 60 prosenttia
Yritysohjelmistojen markkinoita hallitseva saksalainen SAP julkisti tänään vuoden kolmannen neljänneksen tuloksensa. Yhtiö arvioi itse markkinaosuutensa yritysten liiketoimintasovelluksissa nousseen jo 60 prosenttiin, mitä saattaa selittää Oraclen yritysostojen suma.
SAP:n kolmannen neljänneksen koko liikevaihto oli 2,10 miljardia euroa, kun se vuotta aiemmin oli 1,78 miljardia. Kasvua oli siis 13 prosenttia. Yhtiö nosti odotuksiaan koko vuoden ohjelmistoliiketoiminnan kasvusta 12-14 prosenttiin. SAP raportoi 20 prosentin ohjelmistoliikevaihdon kasvun vuoden kolmannella neljänneksellä.
Kolmannen neljänneksen nettotulos kasvoi 15 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Voittoa syntyi 334 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin luku oli 291 miljoonaa.
Markkinaosuus kasvaa, Oracle tulee vauhdilla
Neljänneksen aikana SAP kertoo onnistuneensa jälleen kasvattamaan markkinaosuuttaan vertailuryhmään nähden. Ohjelmistomyynnillä mitattuna SAP:n maailmanlaajuinen markkinaosuus vuoden 2005 kolmannen neljänneksen lopussa oli 60 prosenttia. Vuoden 2004 kolmannen neljänneksen lopussa vastaava luku oli 55 prosenttia.
SAP:n pahimmaksi kilpailijaksi on noussut tietokannoistaan parhaiten tunnettu Oracle, joka on ostanut useita yrityssovellusten valmistajia. Vuodenvaihteessa varmistui Peoplesoftin ja J.D.Edwardsin päätyminen Oraclelle. Nyt Oracle on ostamassa Siebel-yhtiötä. Ankaria taisteluja vaatineet yrityskaupat ovat pelanneet myös SAP:n pussiin, ja vaikuttaneet osaltaan markkinaosuuteen, mutta Oracle on jatkossa entistä suurempi kilpailija.








