Saunalahdella pian puoli miljoonaa liittymää
Saunalahti jatkaa kovaa kasvuaan Suomen gsm-liittymien markkinoilla. Liittymiä on jo lähes puoli miljoonaa, mutta myös vaihtuvuus on noussut varsin korkealle. Saunalahti Group kertoo että gsm-liittymien määrä kasvoi edelleen tämän vuoden tammi–maaliskuussa lähes 48 000 kappaleella. Maaliskuun lopussa liittymiä oli yhteensä 466 969.
Saunalahden kasvu on ollut melkoista jo viime vuoden alusta lähtien. Viime vuoden ensimmäisellä neljänneksellä liittymiä oli 213 718, ja toisella neljänneksellä 307 772. Kolmannella neljänneksellä liittymiä oli 371 252, neljännellä 419 351 kappaletta, josta noustiin maaliskuun lopun 466 969 liittymään. Vuoden aikana liittymien määrä on siis yli kaksinkertaistunut.
Vaihtuvuus kääntynyt kasvuun
Mikään ei ole kuitenkaan varmaa liittymäkaupassa. Vuoden alussa Saunalahden gsm-asiakkaiden vaihtuvuus (churn) oli vuositasolla varsin kova, 50,1 prosenttia. Vaihtuvuus oli lähes yhtä korkealla tasolla vuosi sitten (46,6 prosenttia), josta se kääntyi laskuun. Vuoden lopulla vaihtuvuus alkoi taas nousta, ja vuoden alun luku on lähiaikojen suurin.
"Saunalahden gsm-liittymien kysyntä on ollut vuoden 2005 ensimmäisen vuosineljänneksen aikana edelleen hyvällä tasolla voimakkaasti kasvaneesta kilpailusta huolimatta. Saunalahden gsm-liittymistä noin 400 000 on nyt virtuaaliverkkotoimintamallin mukaisia liittymiä, mikä vastaa 85 prosenttia koko liittymäkannasta. Arviomme mukaan Saunalahden asiakkaaksi tuli lähes joka neljäs operaattoria vuoden 2005 ensimmäisen vuosineljänneksen aikana vaihtaneista asiakkaista", kertoo Saunalahti Group Oyj:n toimitusjohtaja Matti Vikkula.








