Saunalahti mukaan lankapuhelukilpailuun
Saunalahti laajentaa palveluntarjontaansa myös kiinteän verkon lankapuheluihin. Tämän mahdollistaa maaliskuun alusta voimaan astuva lakimuutos, joka Saunalahden mukaan alentaa lankapuhelumaksuja jopa kymmenillä prosenteilla. Saunalahden palvelu toimii niin, että asiakkaan nykyisestä lankapuhelinliittymästä soittamat paikallis-, kauko- ja ulkomaanpuhelut sekä puhelut matkapuhelimiin ohjautuvat Saunalahden verkon kautta.
Uusi palvelu perustuu maaliskuun ensimmäinen päivä voimaan astuvaan viestintämarkkinalain uudistukseen, joka mahdollistaa kilpailun myös lankapuhelumarkkinoilla. Saunalahden mukaan merkittävimmät säästöt asiakkaille muodostuvat lankapuhelimesta matkapuhelimeen soitettavien puheluiden hintojen alenemisesta, joka parhaimmillaan tiputtaa hinnat alle puoleen.
Lanka-kännykkäpuhelujen hinta puolittuu
Saunalahti laskee, että tällä hetkellä lankaliittymistä matkapuhelimiin soitetut puhelut maksavat operaattorista riippumatta arkipäivisin 26 senttiä minuutilta + pvm (noin 10 senttiä/puhelu ja noin 1 sentti/minuutti). Saunalahden uuden palvelun kautta soitettuna puheluiden hinta on 15 senttiä minuutilta aina kaikkien matkapuhelinoperaattoreiden liittymiin.
"Kauan odotettu viestintämarkkinalain uudistus avaa lankapuhelumarkkinat kilpailulle samaan tapaan kuin numeronsiirrettävyys avasi matkapuhelumarkkinat. Nyt pystymme tarjoamaan lankapuhelinasiakkaille entistä huomattavasti edullisempia puheluita ja tämän lisäksi myös kokonaisen palvelupaketin, joka sisältää käytännössä kaikki lankapuhelimesta soitetut puhelut. Samalla yksinkertaistamme lankapuheluiden hinnoittelua. Saunalahden puheluhinnat ovat samat kaikkina päivinä ja vuorokaudenaikoina", kertoo myyntijohtaja Pasi Vanninen.
"Pyrimme tekemään Soittosopimuksen asiakkaan kannalta mahdollisimman helpoksi. Sopimuksen puheluiden välityksestä voi tehdä Internetissä tai puhelimitse. Sopimuksen avauduttua lankapuhelimesta soitetut puhelut ohjautuvat automaattisesti Saunalahden kautta. Lankanumero ja -liittymä pysyvät ennallaan, puhelinlasku tulee edelleen paikalliselta puhelinyhtiöltä, hinnat vain ovat alhaisemmat", Vanninen kehuu.








