Scott McNealy nälvii IBM:ää
Sunin pääjohtaja Scott McNealy on tunnettu siitä, ettei hänen puheitaan kuunnellessa ainakaan pitkästy. New York Timesille antamassaan haastattelussa hän tähtää iskujaan IBM:n suuntaan, mutta Microsoft-sotakirveskään ei ole haudattu kovin syvälle. Jokin aika sitten ilmaisena julkaistulta Solaris 10 -käyttöjärjestelmältä hän odottaa paljon.
Sun päätti antaa uusimman Solariksen ilmaiseen levitykseen, ja yrittää tehdä tiliä muun muassa maksullisilla tukipalveluilla.
Solariksen kehitystä pusketaan
"Haluamme madaltaa rajaa, jotta Solarikselle kehitettäisiin sovelluksia ja rakennettaisiin palveluita sekä sisältöjä. Minä olen ennustanut jo vuosia sitten, että sovellusten käyttö muuttuu ilmaiseksi", McNealy lausuu.
New York Timesin haastattelija koettaa saada pääjohtajasta irti tuntemuksia Sunin osakekurssin kehityksestä, Solariksen vaikutuksesta siihen ja ennustusta siitä, koska yhtiö alkaa tuottaa voittoa.
"Ihmiset unohtavat helposti, kuinka arvokas tämä yhtiö on. Minulle ei makseta siitä, että olisin levoton tai tyytyväinen osakekurssin kehitykseen, minun tehtäväni on tuottaa osakkeenomistajille rahaa pitkällä tähtäyksellä. Voiton tuottamisen ajankohdalla en ala spekuloimaan, antaa analyytikkojen tehdä niin", McNealy tokaisee.
IBM tulilinjalla
McNealya harmittaa, ettei IBM:llä tunnu olevan haluja lunastaa lippua Solaris-junaan. "On mielenkiintoista, ettei IBM tuo Webshare-yrityssovelluksiaan Solaris x86 -alustalle, vaikka kaikki muut yrityssovellusten kehittäjät ovat joko jo mukana tai tulossa mukaan."
Hän kummastelee IBM:n kantaa: "Minusta tuntuu, että kyseessä on ehkä jääräpäisyyttä – ei haluta toimia kuten muut alalla toimivat. Kun kyseessä on IBM, tämä saattaa olla huolestuttavaa. Monet asiakkaat, joiden kanssa olen puhunut, ovat hermostuneita IBM:n vahvasta asemasta."
Microsoft-sopu ei lopullinen?
Yksi it-maailman kuumia uutisia viime vuonna oli Sunin ja Microsoftin keväinen sovinto. Sun ja etenkin McNealy eivät olleet aikaisemmin peitelleet Microsoft-kaunaansa, eikä hempeä yhteiseloa ole nähtävästi odotettavissa jatkossakaan.
"Sunin ja Microftin kättely on vähän sama kuin nyrkkeilijöiden tervehdys. He napauttavat hanskojaan vastakkain ennen kuin alkavat mätkiä tosiaan tosissaan. Tästä minun nähdäkseni on kysymys", McNealy kertoo haastattelussa.








