SOA-junaan maltti mukana

Ei syyhyttä saunaan
SOA-junaan maltti mukana

SOA (Service oriented arhcitecture) eli palvelukeskeinen sovellusarkkitehtuuri on nyt niin sanottu kuuma aihe. Tutkimuslaitos Gartnerin johtava analyytikko Massimo Pezzini varoittaa yrityksiä antautumasta hypen vietäviksi ilman perusteellista harkintaa ja kunnon pohjatöitä, vaikka kiittääkin SOA:n lukuisia etuja. Hän vieraili Suomessa Oraclen Open Day -tilaisuudessa.

SOA tarkoittaa palveluiden – olivat ne sitten sovelluksia tai tietokantoja – yhdistämistä yhden middleware-välittäjäkerroksen alta jaettaviksi ja hallittaviksi. Onnistunut toteutus säästää aikaa ja rahaa sekä tuo niin monesti peräänkuulutettua ketteryyttä liiketoimintaa palvelemaan.

"Tämähän ei ole uusi asia, SOA:sta on puhuttu vuosia ja sitä on käytettykin eri tavoin jo pitkään. Nyt meillä on kuitenkin standardeja kuten Web services, J2EE ja .Net, jotka tekevät käyttöönoton paljon helpommaksi. Vaikka siirtyminen on nyt helpompaa kuin ennen, yrityksessä kannattaa kuitenkin ensin miettiä, onko siitä todellista hyötyä", Pezzini muistuttaa.

Valtavirran teknologiaa jo

Massimo Pezzini luokittelee yritykset kolmeen ryhmään uuden tekniikan omaksumisvauhdin mukaan. 15 prosenttia on edelläkävijöitä, joilla on taitoa ja halua ottaa käyttöön aina uusinta tekniikkaa mahdollisimman pian. Toisessa ääripäässä on samankokoinen ryhmä, joka tyytyy vanhenevaan tekniikkaan säästösyistä. Välissä on suuri enemmistö.

"SOA on pitkään ollut noiden edelläkävijöiden alaa, mutta valtaenemmistö on nyt siirtymässä siihen. Pakettisovelluksia tehdään entistä enemmän SOA-mallin mukaan, neljän-viiden vuoden päästä se on normaali käytäntö. SOA:an on siis syytä perehtyä nyt", Pezzini kannustaa.

Tagit: Oracle, SOA
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös