Sonera Plaza Yhtyneille Kuvalehdille
Telia Sonera on myynyt Sonera Plaza -portaalin, josta internet-huuman aikaan suunniteltiin yhtä yhtiön keihäänkärjistä maailmalle. Pörssiin listautuminen jäi kuplan puhjettua tekemättä, ja nyt suosittu sivusto siirtyy Yhtyneille Kuvalehdille.
Telia Sonera kertoo, että internet-portaali Sonera Plaza siirtyy liiketoimintasiirrolla Yhtyneet Kuvalehdet -konserniin kuuluvalle Kynämies Oy:lle. Kolmivuotisen yhteistyösopimuksen mukaan Kynämies vastaa jatkossa Sonera Plazan kehittämisestä, sisällöntuotannosta ja ylläpidosta.
Sivusto säilyy edelleen Soneran internetasiakkaiden avaussivuna. Kännykkäasiakkaille avaussivuksi vaihdettiin reilu kuukausi sitten uusi Surfport. Osapuolet ovat sopineet, että yhteistyösopimuksen arvoa ei julkisteta.
Sisällöntuotannon ammattitaito muualta
"Olemme sähköisten kanaviemme strategiassa keskittyneet johdonmukaisesti kehittämään asiakkuuksiemme hoitoa sähköisissä kanavissamme. Yleisellä internet-portaalilla on tärkeä rooli strategiassa, mutta tämä palvelu on luontevaa tuottaa yhteistyössä Yhtyneiden Kuvalehtien kaltaisen perinteikkään ja laadukkaan mediayhtiön kanssa," toteaa e-Business-yksiköstä vastaava johtaja Merja Haverinen TeliaSonera Finlandin kuluttaja-asiakassegmentistä.
Yhteistyö käynnistyy välittömästi. Järjestelyn myötä kolme TeliaSonera Finlandin työntekijää siirtyy vanhoina työntekijöinä Kynämiehen palvelukseen. Soneran internet-asiakkaille ja muille internetin käyttäjille tutun portaalin sisältöpalvelut säilyvät muutoksessa ennallaan. Myös yhteistyösopimukset Sonera Plazan partnereiden kanssa säilyvät ennallaan.
"Yhdistämällä konsernin aikakauslehtiosaamisen ja Kynämiehen verkko-osaamisen pystymme tuottamaan Sonera Plazaan entistä laadukkaampaa sisältöä sekä tarjoamaan parempaa palvelua portaalin asiakkaille. Kynämiehen organisaatio ryhtyy välittömästi kehittämään verkkopalvelua sekä teknisesti että sisällöllisesti, " lupaa Yhtyneiden Kuvalehtien toimitusjohtaja Ilkka Seppälä.








