Sony hävisi Playstation-tekijänoikeuskiistan
Sony hävisi tekijänoikeuskiistan Australiassa. Australian korkein oikeus langetti neljän vuoden oikeustaiston jälkeen vapauttavan tuomion Playstanioniaan modifioineelle Eddy Stevensille.
Korkein oikeus päätti, että Sony Playstationien muuntelu siten, että niillä pystyy pelaamaan myös muiden aluekoodien pelejä, ei riko lakia.
Sony haastoi vuonna 2001 Eddy Stevensin tekijänoikeusrikkomuksista oikeuteen.
Käsitelty eri oikeusasteissa 4 vuotta
Oikeuden mukaan piraattikopioiden teko peleistä on lainvastaista, mutta pelaaminen niin kutsuttua muunneltua sirua käyttäen ei ole rikollista. Stevens asensi laitteeseensa muunnellun sirun, ja laiteella pystyi pelaamaan myös muiden aluekoodien pelejä. Yleensä Playstationit, samoin kuin dvd-soittimetkin, toistavat vain tietyn aluekoodin tuotteita.
Kiistaa muunnelluista Playstationeista on pyöritetty ympäri eri oikeusasteiden, ja Stevens on maistanut sekä voitonmaljoja että häviäjän katkeraa kalkkia, päätöksen muututtua aina asteelta toiselle. Stevensin asianajaja hehkutti korkeimman oikeuden päätöksen edustavan tekijänoikeusjuttujen maamerkkiä kuluttajien oikeuksien puolesta. Oikeuden päätös salli näin australialaisten kuluttajien ostaa ja pelata laillisesti muista maista hankittuja mahdollisesti halvempia pelejä, kertoo Reuters.








