Sony laittaa pisteen rootkit-suojaukselle
Kymmenisen päivää kestänyt ja surkuhupaisia piirteitä saanut Sony BMG:n drm-suojaussaaga on lopussa, Sonyn ilmoittaessa keskeyttävänsä toistaiseksi rootkit-levyjen valmistuksen. Tekniikka iskettiin lopulta lyttyyn lopulta kolmelta eri taholta.
Sony kertoo päätöksensä perustuvan viime viikon torstaina julkisuuteen päässeisiin haittaohjelmiin, jotka hyödynsivät rootkit-suojausta piiloutuakseen virustorjuntaohjelmilta. Samalla Yhdysvalloissa nostettiin ainakin yksi ryhmäkanne Sony BMG:tä ja rootkit-suojauksia vastaan, mikä lienee osaltaan vaikuttanut päätökseen.
Muut suojaukset jäävät käyttöön
Sony BMG muotoilee päätöksensä niin, että XPC-suojausta käyttävien levyjen valmistaminen keskeytetään väliaikaisesti. Sonyn ilmoituksen jälkeen lauantaina Microsoft ilmoitti aloittavansa rootkit-suojauksen automaattisen poiston. Tämä käytännössä tuhoaa sen käyttömahdollisuudet, eli Sony ei voi tuoda XPC-suojausta tässä muodossa levyihin jatkossakaan.
Sony BMG kuitenkin puolustaa tarvetta käyttää kopiosuojauksia. Käytöstä poistuvan XPC suojauksen kehitti brittiläinen First 4 Internet -yhtiö. Sony kuitenkin jatkaa muiden jo käytössä olleiden suojausten käyttöä, esimerkiksi Sunncomm-yhtiön kehittämää suojausta.
Sony on käyttänyt kiisteltyä XPC-suojausta Yhdysvalloissa jossain määrin levyillään jo puolisen vuotta. Yhtiö ei itse paljasta suojattujen levyjen määrää, mutta levyjä kerrotaan muissa lähteissä olevan noin 20. Eniten julkisuutta on saanut Van Zantin levy, mutta myös esimerkiksi Celine Dionin tuore levy on Yhdysvalloissa ilmeisesti suojattu XPC-suojauksella.








