Star Wreck ohitti Tuntemattoman sotilaan

3,5 miljoonaa latausta
Star Wreck ohitti Tuntemattoman sotilaan

Internetissä leviävä suomalainen harraste-elokuva Star Wreck on ohittanut Tuntemattoman sotilaan Suomen kaikkien aikojen katsotuimpana elokuvana. Tieto Star Trek -tyyppisestä parodiasta on levinnyt netissä kulovalkean tavoin, ja elokuvaa on ladattu noin 3,5 miljoonaa kertaa, eli yli 1 500 teratavun edestä.

Star Wreck: in the Pirkinning on suomalaisten opiskelijoiden sekä ammattilaisten monivuotinen ja harrastepohjalta tehty hanke. Budjetti on ollut minimaalinen. Kohtaukset on tehty pääosin tavallisissa kerrostaloasunnoissa sinistä taustaa vasten, ja taustat on tehty tietokoneilla ja lisätty myöhemmin.

Elokuvaa ladattu 1,5 petatavun edestä

Tieto myös ilmaisessa jakelussa olevasta elokuvasta on levinnyt internetin ja esimerkiksi uutistoimisto Reutersin avulla joka puolelle maailmaa. Reuters kertoo nyt, että elokuvan nettisivuja ylläpitävän Magentasites Oy:n mukaan elokuvaa on ladattu 2,92 miljoonaa kertaa. Kun tähän lisätään muilta sivustoilta ladatut kopiot, päästään yhteensä noin 3,5 miljoonaan lataukseen. Elokuvan koko ladattuna on 554 megatavua, eli liikennettä on synnytetty yli 1,5 petatavua.

Suosituin suomalainen elokuvateattereissa pyörinyt elokuva on ollut Tuntematon sotilas vuodelta 1955, joka keräsi 2,8 miljoonaa katsojaa. Star Wreckistä tuleekin ilmeisesti kaikkien aikojen katsotuin ja levinnein suomalaiselokuva.

Tagit: Elokuva
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös