Star Wreckiä ladattu yli 55 teratavun edestä
Suomalaisten ammattilaisten ja harrastajien mittava monivuotinen ja vapaaehtoisvoimin vedetty elokuvaprojekti Star Wreck sai onnellisen päätöksen äskettäin, kun ikuisuusprojektiksi epäilty elokuva valmistui, ja on saatu jakeluun. Elokuva sai heti ensimmäisinä päivinä positiivisen vastaanoton, sillä dvd-versio on käynyt kaupaksi, ja elokuvaa ladattiin sunnuntai-iltaan mennessä yli 100 000 kertaa.
Star Wreck: In the Pirkinning on reilusti huumorimielellä tehty Star Trek -parodia, jonka on alunperin luonut ja tuottanut Samuli Torssonen. Elokuvan tekemiseen on osallistunut toistakymmentä vapaaehtoista harrastelijaa ja useita ammattilaisia. Elokuva kuvattiin pääasiassa tavallisissa kerrostaloasunnoissa sinisen taustan (bluescreen) -tekniikalla ja herätettiin eloon tietokoneanimaatioilla ja -grafiikalla.
Dvd käy kaupaksi, vaikka elokuvan saa ilmaiseksi netistä
Star Wreck tehokas leviäminen internetissä on p2p-verkkojen laillisen käytön voimannäyte, sillä elokuvaa on haettu ja levitetty eteenpäin pääasiassa torrent-linkkien kautta. Yli 100 000 latausta Star Wreckiä tarkoittaa noin 55 teratavua tiedonsiirtoa. Tiedostolla on kokoa 554 megatavua, ja se on formaatiltaan 640 x 272 resoluution xvid.
Tekijät laittoivat elokuvan vapaaehtoisesti jakoon netissä, koska arvelivat sen päätyvän p2p-verkkoihin joka tapauksessa. Silti dvd-elokuvakin on käynyt jopa paremmin kaupaksi kuin tekijät alunperin odottivat.
"Mielenkiinto elokuvaa kohtaan on löytynyt ympäri maailmaa, ja se on saanut paljon julkisuutta jos jonkinmoisilla palstoilla – eniten kävijöitä toi Slashdot-sivuston uutinen. Dvd:tä on myyty ihan asiallisesti, hieman yli odotustenkin jopa, mutta tarkkoja lukuja emme vielä tässä vaiheessa halua dvd-myynnistä paljastaa. Itse leffaa on ladattu nyt parin päivän aikana todella hyvin, eli noin sata tuhatta kertaa", Star Wreckin ohjaaja Timo Vuorensola kertoo.








