Sumuharso houkuttelee bluetoothin luo

Cebit 2005
Sumuharso houkuttelee bluetoothin luo

Hannover -- Suomalainen mobiilipuhelimien lisälaitteita valmistava Iqua on tuonut tämän vuoden Cebit-messuille markkinointitäkyn, joka tuntuu kiinnostavan yleisöä vähintäänkin yhtä paljon kuin esiteltävät tuotteet. Yhtiön messuosaston reunalla julistaa markkinointisanomaa Fogscreenin valmistama sumuvalkokangas.

"Olemme jo saaneet erittäin hyviä paikallisia kontakteja", Fogscreenin myyntijohtaja Lars Biese iloitsee.

Kuva heijastetaan vesihöyryn muodostamaan seinään videotykillä. Ensimmäiset sumuvalkokankaat toimitettiin asiakkaille viime vuonna, ja niitä on vuokrattu juuri esimerkiksi messukäyttöön. Asiakkaiden omikseen hankkimia laitteita purjehtii muun muassa neljä kappaletta Karibian meren risteilyaluksilla.

Fogscreenillä ei ole kilpailijoita, mutta Iqualla on. Erilaisia kännyköiden lisälaitteita löytyy Cebitissä joka lähtöön ja vielä keräilyeriinkin. Entisten nokialaisten viime kesänä perustama yhtiö käyttää bluetoothia muun muassa handfree-laitteisiin ja gps-tuotteisiin.

"Meillä on jakelijat tällä hetkellä Suomessa ja Venäjällä, muualla on keskusteluja käynnissä. Euroopan lisäksi markkinoita löytyy USA:sta, jossa bluetooth ei oikein ole vielä lyönyt läpi", Iquan tarjontaa esittelevä Heidi Korpunen kertoo.

Radionetiltä kuumia alueita

Lukuisia alueellisia wlan-verkkoja Suomessa toteuttanut Radionet etsii myös Cebitin avulla jalansijaa kansainvälisiltä markkinoilta. Se haluaa laajentaa langatonta horisonttia hot spoteista hot zoneiksi, joilla langatonta laajakaistayhteyttä tarjotaan entistä laajemmille alueille.

"Langattomat kaupunkiverkot ovat kasvamaan päin Suomessakin. Sama malli on ottamassa melkoista vauhtia muuallakin", Radionetin kehitysjohtaja Henry Valtonen vakuuttaa.

Hän pitää langattomien nettiyhteyksien ehdottomana valttina langallisiin verrattuna sitä, että samalla verkkoyhteydellä pääsee nettiin mistä tahansa ja jopa erilaisilla päätelaitteilla. Ne tarjoavat myös mahdollisuuden edullisiin kertakirjautumisiin.

Tagit: Cebit, Messu
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös