Sun julkisti 8-ytimisen tehoprosessorin

32-prosessia yhtä aikaa
Sun julkisti 8-ytimisen tehoprosessorin

Sun on nyt esitellyt virallisesti uudenlaisen Niagara-koodinimellä kehitetyn huipputehokkaan prosessorin. Ultrasparc T1 -prosessorin kokonaista kahdeksan siruydintä ja uudenlainen moniajo siivittävät jatkossa Sunin unix-myllyjä.

Ultrasparc T1 -prosessorin suurin avu ovat tietysti sen kahdeksan siruydintä, mikä on palvelinten ennätys. Intelin ja AMD:n moniydinmalleissa käytetään kahta siruydintä, IBM:n tehoprosessoreissa neljää. Sunin sirussa jokainen kahdeksasta siruytimestä voi lisäksi ajaa yhtä aikaa neljää eri prosessia, jotka ajoitetaan alkamaan hieman eri aikoihin. Yhdessä prosessorissa voi siis yhtä aikaa pyöriä huimat 32 yhtäaikaista prosessia. Sun esitteli myös uuden tuotemerkin prosessien rinnakkaiselle ajolle, Cool Threads.

Jättisirun virrankulutus puolet pienempi kuin Xeonissa

Virrankulutuksesta ja sitä kautta kuumenemisesta on tullut merkittävä tekijä prosessorien sekä palvelinten valmistuksessa. Ultrasparc T1 loistaa myös tällä saralla. Jättiprosessori kuluttaa virtaa vain 75 wattia. Sunin mukaan Intelin tuplaydin-Xeon kuluttaa 135 wattia ja AMD:n Opteronkin 95 wattia. Ultrasparc T1 pyörii alussa 1,2 gigahertsin nopeudella.

Uuden prosessorin myötä Sun on suunnitellut uusiksi koko unix-palvelinten sarjansa. Uudet palvelimet ja prosessorit tulevat myyntiin vuoden lopussa. Syyskuussa Sun laittoi uusiksi koko x86-palvelinmallistonsa, joka keskittyy AMD:n prosessoreihin.

Tagit: Sun
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös