Sun luottaa ohjelmistojen voimaan

Halpenevat palvelimet syövät liikevaihtoa
Sun luottaa ohjelmistojen voimaan

Suomen Sunin toimitusjohtaja Jarmo Kuusivuori uskoo ohjelmistobisneksen avittavan yhtiötä entistä valoisampaan tulevaisuuteen. Erityistä tyytyväisyyttä on aiheuttanut alkuvuodesta julkaistun Solaris 10 -käyttöjärjestelmän suosio, rekisteröityneitä käyttäjiä sillä on maailmalla jo kaksi miljoonaa.

"Identiteetinhallinnan ratkaisujen kysyntä on myös voimistunut ohjelmistopuolella, ja suuntaus jatkuu. Lähes kaikissa organisaatioissa on tämän suuntaisia hankkeita. Yleensä asiakkaat haluavat ratkaisut käyttöönsä palveluna. Tätä varten olemme yhdessä Tietoenatorin kanssa kehittäneet palvelumallin", Kuusivuori kertoo.

Tavaraa enemmän, rahaa vähemmän

Tallennuspuolella Sun on ollut aktiivinen, Storagetekin ostohanke on loppusuoralla. Kun se saanee piakkoin sinettinsä, Storagetekin ja Sunin organisaatiot yhdistetään Suomessakin. Näin tarjolla entistä monipuolisempia tallennusratkaisuja.

Sunin tilikausi päättyi kesällä, ja sen saldo kertoo liikevaihdon laskeneen hieman sekä Suomessa että maailmalla. Oma osuutensa suuntaukseen on sillä, että palvelinten hinnat ovat laskeneet. Rahavirrat eivät kasva, vaikka kappalemääräinen myyntikäyrä nouseekin. Juuri edullisimpien AMD:n Opteron-prosessoria käyttävien palvelinten myynnin kehitykseen Jarmo Kuusivuori on kovin tyytyväinen.

Baltiassa kasvua

Baltian maat kuuluvat Suomen Sunin reviiriin. "Ne edustavat 10-15 prosenttia meidän liikevaihdostamme, mutta markkinat ovat siellä kasvussa, toisin kuin Suomessa, jossa ne ovat melko stabiilit", Kuusivuori kuvailee.

Hän uumoilee, että Sun saattaa saada yllättävää vetoapua Microsoftilta Baltian ohjelmistomarkkinoilla: "Siellä on käytössä aika paljon lisenssittömiä ohjelmistoja. Microsoft on tiukentanut lisenssitarkistuksia, ja onkin mielenkiintoista nähdä, mihin tilanne kääntyy. Käytetäänkö siellä rahaa Microsoftin lisenssien lunastamiseen vai siirrytäänkö muihin tuotteisiin, kuten Solarikseen, Starofficeen ja Openofficeen."

Sun luottaa ohjelmistojen voimaan
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös