Suomalainen modeemikaappari kuriin pikavauhtia
Suomalaisen modeemikaappaussivuston käyttö estettiin pikavauhtia operaattorin ja viranomaisten yhteistyöllä. Tieto suomenkielisestä huijaussivustosta levisi maanantaina, ja rikollinen rahastus saatiin kuriin ennen suurempia vahinkoja. Tapauksesta kertoi Maksullisten puhelinpalveluiden eettinen lautakunta eli Mapel.
Mapel sai maanantaina tiedon suomalaisessa lisämaksullisessa palvelunumerossa toimivasta modeemikaappausohjelmistosta. Mapel kertoo, että verkko-operaattorin ja viranomaisten yhteistyön ansiosta modeemikaappaukseen käytetty numero suljettiin viivytyksettä ja sivustolta latautunut modeemikaappausohjelmisto tehtiin vaarattomaksi. "Mapelin, operaattorin ja viranomaisten nopea toiminta esti rahastuksen huijaussivustolla", kertoo Mapelin puhelinpalveluasiamies Ville Nurmi.
Huijarit mainostivat sivuilla erilaisia pelejä, joista osa liittyi aikuisviihteeseen. Sivut oli keploteltu hyvin korkealle Googlen ja muiden hakukoneiden hakutuloksissa. Esimerkiksi hakusanat suomi24 pelit, jippii pelit tai mtv3 pelit, toivat huijareiden sivustot näkyvästi esille. Pelin lataus ohjasi modeemin soittamaan parin euron minuuttihintaiseen maksulliseen numeroon.
Huijauksen vaara ei kokonaan poistu
Modeemin avulla internetiä käyttävillä kuluttajilla on silti jatkossakin syytä varovaisuuteen, sillä suomalaisen numeron sulkeminen ei anna täyttä turvaa modeemikaappauksia vastaan. Mapel muistuttaa, että modeemikaappaus voidaan toteuttaa myös kytkemällä puhelu ulkomaiseen numeroon, jolloin suomalainen operaattori ei kykene asiaan puuttumaan.
Mapel neuvoo, että jos kuluttaja on joutunut modeemikaappauksen uhriksi, hänen tulee olla yhteydessä omaan puhelinoperaattoriinsa, joka selvittää asian. Kuluttajille, joita on huijattu, ei aiheudu menetyksiä, koska tuloutus palveluntuottajalle on keskeytetty.
Viestintävirastossa on perustettu työryhmä, jossa etsitään kansallisia keinoja modeemikaappausten haittojen vähentämiseksi. Sen on tarkoitus antaa loppuraporttinsa ennen kesää. "Tällä hetkellä parhaan suojan modeemikaappauksia vastaan saa vaihtamalla modeemiyhteyden laajakaistaliittymään", neuvoo Nurmi.
Maksullisten puhelinpalveluiden eettinen lautakunta Mapel on itsesääntelyelin, joka valvoo mobiili- ja puhelimen lisäarvopalveluiden tuottajia. Mapel vastaa vuosittain lähes 1400 kuluttajien yhteydenottoon puhelinpalvelussa, joka toimii arkisin kello 10–14 numerossa 09-666 332.








