Suomessa hyvä kehitysvauhti
Puheet Suomen putoamisesta tietoyhteiskuntajunasta ovat vähintäänkin liioiteltuja. Pääministeri Matti Vanhasen johtaman tietoyhteiskuntaneuvoston tuoreen raportin mukaan meillä ei olla jääty makaamaan paikalleen: tietoyhteiskuntaa rakennetaan määrätietoisella yhteistyöllä monella taholla. Raportissa listataan kymmeniä konkreettisia tavoitteita, joiden kautta matka jatkuu.
Sähköisen liiketoiminnan osalta painotetaan yritystoiminnan kannustamista. Myös kansalaisvarmenteen käytön edistäminen sekä entistä vahvempi laajakaistastrategia nähdään sen tärkeiksi tukipuiksi.
Oppia ikä kaikki
Hallinnon sähköistämisessä nostetaan raportissa etusijalle pyrkimys kokonaisvaltaiseen hallinnon uudistamiseen. Mukaan halutaan entistä laajempia hankkeita. Myös julkisen sektorin tietojärjestelmien standardisointia ja asiakirjojen digitaalista välitystä esitetään kehitettäväksi.
Koulutuksen ja tutkimuksen alueella pidetään tärkeänä panostusta laajalla skaalalla aina perusopetuksesta huippututkimukseen ja innovaatioiden tuotteistamiseen. Samalla korostetaan, että palvelut on suunniteltava riittävän helppokäyttöisiksi. Myös uudenlaisten tapaamispaikkojen perustamisella halutaan antaa kansalle keino käyttää sähköisiä palveluita.
Laajakaista levinnyt hyvin
Raportissa todetaan, että nopeiden tietoliikenneyhteyksien ulottaminen kattavina kaikkialle on edennyt hyvin. Seuraavaksi halutaan saada yhteysnopeudet monikertaisiksi siten, että hinnat pysyvät edullisina. Langattomissa verkoissa tärkeänä pidetään verkkojen ja päätelaitteiden kehittämisestä sellaisiksi, että verksota tosieen siirtyminen onnistuu palvelujen katkeamatta.
Tietoverkkojen käytön lisääntyminen on kasvattanut myös tietoturvaongelmia. Vaikka sekä Suomessa että muualla Euroopassa on tehty paljon työtä tietoturvan vahvistamiseksi, ei saavutettua tasoa voida raportin mukaan pitää läheskään riittävänä.








