Suomi voi röyhistellä nettiliittymissä

1,1 miljoonaa liittymää
Suomi voi röyhistellä nettiliittymissä

Suomessa oli syyskuussa noin 1,1 miljoonaa laajakaistaliittymää, eli noin 40 prosenttia kotitalouksista on hankkinut laajakaistayhteyden. Laajakaistaliittymien määrä on kasvanut Suomessa nopeimmin koko Euroopassa. Laajakaistayhteyden voi halutessaan saada 95,3 prosenttia kotitalouksista.

Laajakaistayhteyksien nopeus, laatu ja hinta vaihtelevat alueellisesti. Liittymien hinnat ovat laskeneet viime ja tänä vuonna keskimäärin 45 prosenttia vuodessa. Samaan aikaan yhteysnopeudet ovat kasvaneet. Hinnat ovat kansainvälistä keskitasoa, vaikka Suomessa käyttäjiä on harvassa ja laajalla alueella.

Liikenne- ja viestintäministeriö on perustanut työryhmän kehittämään maakuntien laajakaistastrategiatyötä. Joillain alueilla laajakaistaoperaattorit ovat liiaksi odottaneet laajakaistayhteyksien syntyvän julkisella rahoituksella.

Tavoitteet saavutettu

Laajakaistastrategian tammikuussa 2004 asetetut alkuperäiset tavoitteet, joita olivat miljoona laajakaistaliittymää ja laajakaistapalvelujen 95 prosentin saatavuus, on saavutettu.

Laajakaistastrategiaa täydennettiin helmikuussa 2005 yhdeksällä lisätoimenpiteellä. Tarkistuksen tavoitteena oli erityisesti edistää laajakaistayhteyksien nopeutta, langattomia yhteyksiä ja tarjonnan sisältöä.

Tagit: Laajakaista
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös