Superkoneet varoittavat tsunameista

Tieto salamana tietoverkkoon
Superkoneet varoittavat tsunameista

Tsunamien havainnointiin ja ennustamiseen tarvitaan järeitä laitteistoja, aina superkoneista erilaisiin meren pohjassa sijaitseviin huipputarkkoihin antureihin saakka. Vaativinta laskentatehoa tarvitaan hyökyaaltojen mahdollisten tuhojen arviointiin, alueen laajuuden laskentaan sekä evakuointisuunnitelmiin. Varoitukset on saatava nopeasti liikkeelle seismologisessa verkostossa havaitun järistyksen jälkeen. "Kevyimmät koneet eivät ole siihen sopivia, koska vasteaika on äärimmäisen lyhyt. Yksinkertaisimmat mallinnukset saadaan ulos kevyemmällä kapasiteetilla, mutta nämä eivät välttämättä riitä taloudellisten vahinkojen minimointiin", kertoo Tapani Stipa Merentutkimuslaitokselta.

Tsunami-varoitusjärjestelmä perustuu havaintoasemaverkostoon, joka seuraa seismisiä tapahtumia sekä vedenkorkeuden muutoksia. "Tsunamien tutkimuksessa tarvitaan sekä ihmisiä että koneita, ja niiden havainnoinnissa on kaksi komponenttia; maanjäristyksien sekä aaltojen toteaminen", kertoo Merentutkimuslaitoksen erikoistutkija Kimmo Kahma.

Tieto saatava perille, tahmasi netti tai ei

Tietokoneet eivät korvaa ihmistä arvioinnissa.
"Varoituskeskuksessa arvioidaan ja analysoidaan tietokonein ja ihmisaivoin hyökyaaltojen vakavuus aaltojen liikkeen perusteella. Tieto niistä leviää sitten tietoverkkoja pitkin ympäri maailmaa", kertoo Kahma. Varoitus Tyynen meren alueella lähtee noin 15 minuutissa. Japanissa havaintojärjestelmät on viritetty toiseen tilaan, ja koska järistykset tapahtuvat lähellä rantaa, on varoaika olematon, joten varoitus lähtee 3 minuutissa. Maanjäristyksen jälkeen nopeiden arviointimenetelmien perusteella arvioidaan, syntyykö tsunami vai ei. Varsinaisen järjestelmän puitteissa varmistetaan nettiä vaivaavista ongelmista huolimatta, että tieto saadaan ulos nopeasti.

Merenpohjasta satelliitin kautta tietoverkkoon

"Valtaosa potentiaalisista tsunameista eri realisoidu todelliseksi vaaraksi, vaan suurin osa varoituksista on "turhia". Vain 10 prosenttia tsunamivaroituksista vaatii kallista evakuointia, ja turhat evakuoinnit maksavat hurjasti", kertoo Tapani Stipa. USA on rakentanut erittäin kalliin mittauslaitteiston syvälle valtameren pohjaan, jossa erinomaisen tarkka anturi havaitsee syvässä meressä etenevät hyökyaallot. Paketilla on oma äly, ja havaitessaan mahdollisen tsunamin, järjestelmä siirtyy toiseen tilaan ja lähettää siitä tiedon pintapoijulle. Poiju siirtää tiedon hyökyaallosta satelliittia pitkin seurantakeskuksiin. "Ilman tämän järjestelmän varoitusta ei USAssa mielellään suoriteta evakuointia", kertoo Stipa.

Kaakkois-Aasian katastrofialueelle oli vuosia ehdotettu seurantajärjestelmiä, mutta ne oli mielletty liian kalliiksi. Tyynen meren kansainvälinen keskus on korostanut, että maanjäristysalue ei kuulunut heidän toimialueeseensa. Nyt Ausralia, Intia ja Thaimaa ovat ilmoittaneet rakentavansa järjestelmän hyökyaaltojen seurantaan. "Kunnollisen järjestelmän rakentaminen kuitenkin vie vuosia, ja vaikein vaihe on havainto-osan rakentaminen", pohtii Stipa.

Superkoneet varoittavat tsunameista
Tagit: Superkone
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös