Suuryritykset langattomien kaupunkiverkkojen asialla
Intel kertoi julkistaneensa langattomien kaupunkiverkkojen hankkeen, jonka mukaisesti yritys haluaa avustaa eri puolilla maailmaa sijaitsevia yhteisöjä langattoman teknologian ja innovatiivisten sovellusten käytössä. Tavoitteena on laajentaa ja parantaa kunnallishallinnolle, yrityksille ja kansalaisille tarjottavia palveluja. Mukana hankkeessa on myös muita tietotekniikan yrityksiä, kuten Cisco, Dell, IBM ja SAP.
"Digitaaliset yhteisöt" -aloitteen takana on Intelin johtama joukko high-tech-yrityksiä. Mukaan on valittu 13 pilottiyhteisöä suunnittelemaan, kehittämään sekä hyödyntämään palveluita, jotka parantavat hallinnon tehokkuutta, edistävät taloudellista kasvua, kasvattavat yhteisön tyytyväisyyttä ja kurovat umpeen digitaalista kuilua eri asemassa olevien ihmisten välillä. Sovelluksia on olemassa liikkuville työntekijöille, kuten mittarinlukijoille ja rakennustarkastajille, mutta myös ajoneuvojen etäpaikannukseen sekä opettajien ja oppilaiden väliseen yhteistyöhön.
Pilotissa niin maailman metropoleja kuin pikkukaupunkejakin
Pilottialueiksi on valittu erikokoisia kaupunkeja Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, Euroopassa ja Aasiassa. Ohjelmaan kuuluvat USA:ssa Portland Oregonissa, Cleveland Ohiossa, Corpus Christi Texasissa sekä Philadelphia Pennsylvaniassa, Mangaratiba Rio de Janeirossa Brasiliassa, Girona Espanjassa, Düsseldorf Saksassa, Gyor Unkarissa, Jerusalem Israelissa, Monacon ruhtinaskunta, Soul Etelä-Koreassa, Osaka Japanissa, Taipei Taiwanissa sekä Westminster Iso-Britanniassa.
"Langattoman teknologian kehittyessä paikallishallinnot tarttuvat tilaisuuteen käsitelläkseen yhteisöjensä kriittisiä ongelmia. Kaupungeissa tarkoituksena on luoda kansalaisille tasavertaiset ja huokeat laajakaistayhteydet sekä entistä tehokkaammat kunnalliset palvelut", Intelin myynnistä ja markkinoinnista vastaava johtaja Anand Chandrasekher kertoo. "Työskentelemme tiiviisti näiden yhteisöjen kanssa, jotta ne voivat ottaa seuraavan askeleen ja valjastaa langattoman teknologian hyödyt käyttöönsä. Langattomat verkot ovat käyttökustannuksiltaan edullisempia, ja ne parantavat turvallisuutta yhteisössä. Ne ovat hyvä pohja kasvulle ja kilpailukyvylle", Anand Chandrasekher uskoo.
Intel työskentelee tiiviissä yhteistyössä muun muassa Ciscon, Dellin, IBM:n ja SAP:n kanssa, jotta muut yhteisöt voivat jatkossa ottaa mallia piloteista.








