Tallennustarpeet kasvavat pk-yrityksissä

EMC kalastaa pienempiä kaloja
Tallennustarpeet kasvavat pk-yrityksissä

Tallennusratkaisuja kauppaava EMC on suuntaamassa katsettaan pk-yritysmarkkinoille. "Ulkoistukset valtaavat alaa, ja tämä kaventaa meidän mahdollisuuksiamme", maajohtaja Lauri Wuorenheimo myöntää. EMC.n taloudellinen kehitys on kuitenkin vahvaa, ja tuotekirjon laajentuminen auttaa jalansijan saamista suuren potentiaalisen pienasiakasjoukon parista.

EMC on päätynyt kokoamaan pk-yritysten tarpeisiin sopivia paketteja, joita kumppaniverkosto myy. Paketti sisältää tallennuslaitteiston, ohjelmistot sekä tarvittavat palvelut, esimerkiksi asennuksen. Pienimpiin tallennustarpeisiin kootun paketin ytimenä on Clariion AX100 -levyjärjestelmä (kuvassa).

Painopiste tallennuskaupassa on Wuorenheimon mukaan siirtymässä laitteista palvelujen ja ohjelmistojen puolelle. Kun EMC:n myynnistä vuonna 2001 laitteistojen osuus oli 76 prosenttia, se on nyt jokseenkin puolet.

Pienten tarpeet unohdettu

EMC:n lähestyy kumppani pk-yrityksiä kumppaniensa, kuten Tradec Networksin, kautta. Sen toimitusjohtaja Petteri Heino kertoo kaikkein pienimpien yritysten olevan heikoilla tallennus- ja varmistustarpeidensa kanssa. Alle 20 hengen yrityksissä ei välttämättä ole ensimmäistäkään palvelinta eikä niiden vuotuiseen it-budjetti ehkä riitä halvimpaankaan varmistusjärjestelmään.

"Olisi suuri potentiaali laajakaistan yli toimiville varmistusratkaisuille, mutta yksikään operaattori ei tällaisesta ole innostunut. Manner-Euroopassa tällaisia on. Esimerkiksi Deutsche Telecom tarjoaa kotikäyttäjillekin varmistuspalvelua 5 euron kuukausimaksulla", Heino kertoo.

Hänen mukaansa kilpailu tallennusmarkkinoilla on kiristynyt: "50 000 euron hintaluokan kaupoissa kilpailevien ratkaisujen hintaero saattaa olla vain yhden prosentin luokkaa."

Tagit: EMC, Tallennus
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös