Tanskassa paljastui massiivinen piraattirinki
Tanskan poliisi onnistui sulkemaan piraattiringin, joka oli neljän vuoden ajan valmistanut ja myynyt laittomia ohjelmistoja. Osa järjestön jäsenistä tuomittiin viime viikolla ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.
Pidätyksistä kertoi ohjelmatalojen tukema Business Software Alliance eli BSA, joka taistelee ohjelmien kopiointia vastaan. BSA arvioi, että tanskalaispiraattien levittämien ohjelmien arvo listahinnoilla laskettuna olisi ollut jopa 350 miljoonaa euroa. Tämän lisäksi piraattirinki levitti myös laittomasti kopioitua musiikkia ja elokuvia.
BSA:n mukaan tapauksen tutkinnan ja pidätykset suoritti Tanskan poliisi.
Lähes miljoona laitonta cd:tä
Piraattiringin arvioidaan valmistaneen ja levittäneen neljän vuoden aikana yli 900 000 kappaletta laittomia cd-levyjä, joissa oli erilaisia ohjelmakokoelmia. Ringin levittämät ohjelmistokopiot sisälsivät muun muassa Adoben, Autodeskin, Macromedian, Microsoftin ja Symantecin tuotteita. BSA:n mukaan laittomat ohjelmistokopiot sisältävät usein tietokonetta vahingoittavia viruksia ja vakoiluohjelmia.
BSA:n mielestä tapaus osoittaa, miten tuhoisaa tällaisten rikollisjärjestöjen toiminta voi pahimmillaan olla. Koulutuksen ja valistuksen ohella BSA perääkin lainsäädännön tiukentamista, jotta piraatit saataisiin kuriin.
Viime viikolla seitsemän piraattiringin jäsentä tuomittiin eri pituisiin vankeusrangaistuksiin. Pisimmillään tuomiot olivat yhden vuoden mittaisia.








