Tekijänoikeuksien haltijat pitävät kiinni tuloautomaatistaan
Opetusministeriö on asetuksella vahvistanut muun muassa cd- ja dvd-levyistä, mp3-soittimista sekä kiintolevyllisistä digibokseista perittävät hyvitysmaksut, jotka pysyvät vuonna 2006 samalla tasolla kuin ne ovat olleet maaliskuusta 2005 lähtien. Hyvitysmaksu eli entinen kasettimaksu pysyy samana, vaikka kuluttajien yksityistä kopiointia rajoitetaan uuden tekijänoikeuslain myötä 1.1.2006.
Hyvitysmaksu pysyy cd-levyjen (700 Mt) osalta 20 sentissä, dvd-levyjen (4,7 ja 9,4 Gt) osalta 0,602 ja 1,205 eurossa. Digiboksien ja mp3-soittimien osalta maksu on 0,007 6 euroa laskennalliselta tallennusminuutilta tai enintään 15 euroa.
Opetusministeriö pyysi lausunnot hyvitysmaksusta useilta tekijänoikeusjärjestöiltä, kuten Gramexilta, Kopiostolta, Teostolta ja Tuotokselta. Laitevalmistajia ja tukkureita edustaa neuvottelukunnassa Elektroniikan tukkukauppiaat ry.
Opetusministeriö puolustaa maksun tasoa, vuonna 2007 hyvitysmaksu laajenee
Opetusministeriön johtaja Jukka Liedes perustelee hyvitysmaksun pitämistä samana sillä, ettei ollut perusteluita sen nostamiseen tai laskemiseen. Liedeksen mukaan vuonna 2006 seurataan, miten uusi tekijänoikeuslaki vaikuttaa tekijänoikeuksilla suojatun aineiston kopiointiin ja millaisia uuden sukupolven kopiosuojaukset ovat vaikutuksiltaan, joiden toivotaan sallivan kolme kopiota yksityiseen käyttöön.
Jukka Liedeksen mukaan hyvitysmaksu laajenee vuonna 2007 muihin digitaalisiin tallennuslaitteisiin, joilla tehdään merkittävissä määrin yksityistä kopiointia. Tällaisia voivat olla esimerkiksi tietokoneiden kiintolevyt ja matkapuhelimet. Liedes sanoo, että vuonna 2006 seurataan markkina- ja laitekehitystä.
Liedes ei vielä kiellä tai vahvista hyvitysmaksun tulemista kännyköihin. Hänen mukaansa se voi olla perusteltua, jos laitteella merkittävissä määrin kopioidaan drm-suojattua aineistoa.
Elektroniikan tukkukauppiaat arvostelee maksuautomaattia
Elektroniikan tukkukauppiaat ry:n toimitusjohtaja Lea Herttua arvostelee sitä, että hyvitysmaksusta näyttää tulleen maksuautomaatti. Asetuksen muutoksilla pidetään vuosi vuodelta hyvitysmaksu samana kopioinnin määrästä riippumatta, kummastelee Herttua kehitystä.
"Mielestämme hyvitysmaksun maksupohjaa laajentamalla ei voida pelkästään taata, että hyvitysmaksutuotto pysyy samana", Herttua sanoo. Erityisesti Herttua kummastelee digiboksien hyvitysmaksua, kun laitteita käytetään pääasiassa ajansiirtoon eli ohjelmien katsomiseen eri aikaan.
Elektroniikan tukkukauppiaat arvosteli lausunnossaan erityisesti maksun ja uuden tekijänoikeuslain päällekkäisyyttä. Hyvitysmaksua peritään yksityisestä kopioinnista, vaikka se kopiosuojauksilla ja kopiosuojausten kiertämisen kiellolla yritetään estää.
Yhdistys vastustaa voimakkaasti maksun laajentamista kännyköihin ja tietokoneisiin. Lea Herttua arvioi vuoden 2006 olevan välivuosi, jonka aikana hyvitysmaksujen ja kopiosuojausten päällekkäisyyttä seurataan.








