Tekijänoikeuslaki etenee vähin muutoksin

Vain kirkkomusiikin esitys hylättiin
Tekijänoikeuslaki etenee vähin muutoksin

Eduskunta on tänään äänestänyt ensimmäisessä käsittelyssä hallituksen esityksestä uudeksi tekijänoikeuslaiksi. Hallituksen esitys hyväksyttiin muuten, mutta kirkkomusiikin tekijänoikeusmaksuja koskeva pykälä lähetettiin edelleen käsiteltäväksi suureen valiokuntaan ensi viikon keskiviikoksi.

Kiistanalaisia ovat olleet erityisesti lain 11a § ja 50b §, jotka käsittelevät tietokantojen ja tietokoneohjelmien siirtoa verkosta sekä musiikin kopiointia cd- ja dvd-levyiltä silloin, kun levy on suojattu "vahvalla teknisellä menetelmällä".

Laki jatkaa toiseen käsittelyyn näillä näkymin syyskuun lopussa, jolloin äänestetään hylkäyksestä tai hyväksynnästä. Kansanedustaja Jyrki Kasvi (vihr.) kertoo aikovansa yrittää äänestää lain hylkäämistä. Perjantain äänestyksessä hallituksen esitystä tuki yli 100 ja vastusti reilut 30 edustajaa, joten samoilla voimasuhteilla laki menisi tällaisenaan läpi.

Jyrki J. Kasvi: Pieleen meni

"Moni on kysynyt, miksen esittänyt myös 50b-pykälän muuttamista, siis sen pykälän, joka kieltää kopiosuojausten purkamiseen tarvittavat teknologiat, ja joka siis estää esim. musiikin siirron cd-levyiltä mp3-tiedostoihin. Se oli osaltani pelisilmän arviointivirhe. Vastustin sitä kyllä puheessani ja valiokuntaa lobatessa, mutta ilmapiiri kopiosuojausten ympärillä oli niin käsin kosketeltavan nihkeä, että päätin keskittyä vain tuohon 11a-pykälään", Kasvi kuvaa eduskunnan tunnelmia ja jatkaa:

"Laista laati mietinnön eduskunnan sivistysvaliokunta, johon on valikoitunut kulttuurista eri muodoissa kiinnostuneita edustajia. Heille on taiteilijan asia lähellä sydäntä, mutta kuluttajan asia on saattanut unohtua. Lisäksi heillä ei ole omakohtaista kokemusta nykyaikaisesta tieto- ja viestintäkulttuurista ja -teknologiasta. Mp3 on lyhenne eikä arkipäivää. He eivät tiedä, että Nokian uusi puhelin soittaa myös mp3-tiedostoja".

Toistaiseksi on epäselvää mitä "vahvan teknisen suojauskeinon" kiertämisellä tarkoitetaan, mutta Kasvin mukaan opetusministeriöstä on esitetty, että se tulisi kieltämään myös musiikin kopioinnin niin sanotuilta suojatuilta cd-levyiltä mp3-muotoon.

Tekijänoikeuslaki etenee vähin muutoksin Jyrki J.J. Kasvi (vihr.)
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös