Tekijänoikeuslaki kuohuttaa kuluttajia
Eduskunnan käsittelyyn tullut hallituksen esitys uudeksi tekijänoikeuslaiksi on saanut musiikin ja tietokoneohjelmien käyttäjät hämmennyksen ja raivon valtaan. Lakiesitys tekisi laitonta monesta sellaisesta asiasta, jotka tällä hetkellä ovat verrattain yleisiä ja laillisia.
Ehkä eniten hämmennystä on synnyttänyt lakiehdotuksen kohta, joka tekisi laittomaksi kopiosuojatun äänilevyn kappaleiden siirtämisen mp3-soittimelle. Kuluttaja ei siis voisi siirtää ostamansa levyn kappaleita taskusoittimeen rikkomatta lakia.
Kopiosuojauksen saisi murtaa
Toisaalta lakiehdotus kuitenkin sallii kopiosuojauksen murtamisen, jotta tallenne saadaan näkyviin tai kuuluviin esimerkiksi dvd-soittimessa mutta toisaalta tällaiseen toimintaan tarkoitettujen työkalujen omistaminen olisi laitonta.
Lakialoitetta voimakkaasti kritisoineen vihreiden kansanedustajan Jyrki J. Kasvin tulkinnan mukaan uusi laki myös kieltää dvd-elokuvien ja cd-levyjen maahantuonnin EU-alueen ulkopuolelta. Yksittäiset kansalaiset saisivat yhä tilata ulkomaisia levyjä nettikaupoista Euroopan ulkopuolelta, mutta elokuvakaupat eivät saisi harjoittaa kaupallista maahantuontia ja jälleenmyyntiä. Kasvin mukaan jopa useamman ihmisen kimppatilaukset EU:n ulkopuolisista kaupoista voivat muodostua ongelmallisiksi.
Lakiesitys ei tue kasettimaksua
Kasvi näkee myös, että yksityisen kopioinnin kieltävä lakiesitys pudottaa moraalisen pohjan pois ns. kasettimaksulta. Muun muassa tyhjien cd- ja dvd-levyjen sekä kiintolevyllä varustettujen musiikkisoitinten myynnistä perityn maksun perusteena on ollut se, että maksun tuotoilla korvataan artisteille yksityisestä kopioinnista syntyviä laskennallisia haittoja. "Mikäli yksityisestä kopioinnista tehdään laitonta, tarkoittaa tämä sitä, että tekijät saisivat kasettimaksujen muodossa hyvitystä rikollisesta toiminnasta", Kasvi tulkitsee.
Lakiehdotuksessa kriminalisoidaan myös laittomasti valmistettujen tallenteiden tuonti ulkomailta Suomeen ja laittomasti valmistettujen kopioiden siirtämisen omalle tietokoneelle esimerkiksi internetissä toimivien vertaisverkkojen avulla.
Äänestys perjantaina
Eduskunta äänestää lakiehdotuksesta perjantaina. Hallituspuolueiden edustajien odotetaan äänestävän ehdotuksen puolesta, joten lain läpimeno näyttää varsin selvältä. Tämä ei kuitenkaan liene tekijänoikeuslakikeskustelun päätepiste. Ainakin Jyrki Kasvi uskoo, että hallitus joutuu jossain vaiheessa tekemään lakiin korjauksia. "Nykyisen lakiehdotuksen takana on kymmenen vuotta sitten neuvoteltu kansainvälinen Wipo-sopimus, jonka pohjalta kansallista lainsäädäntöä on tehty". Kasvin mukaan tekniikka on tänä aikana kuitenkin muuttunut merkittävästi.








