Tekijänoikeuslaki voi heikentää kirjojen saatavuutta
Uusi tekijänoikeuslaki tuo rajoituksia myös esimerkiksi kirjojen ja sarjakuvien levitykseen jälleenmyyntitarkoituksessa, jos teos on ETA-alueen ulkopuolelta. Kuluttaja saa jatkossakin tilata esimerkiksi kirjoja ja sarjakuvia ETA-alueen ulkopuolelta, mutta yritysten on noudatettava tekijänoikeuksien haltijan tahtoa myyntikanavien suhteen. Taustalla on uuden tekijänoikeuslain ETA-alueen yhteisöraukeamisen pykälä.
Tekijänoikeuslain valmistelua johtaneen opetusministeriön johtajan Jukka Liedeksen mukaan Suomi vastusti levitysoikeuden yhteisöraukeamista sekä 1990-luvun alussa yhtenä EFTA:n jäsenmaista että EU-jäsenmaana vuoden 2001 direktiiviä tehtäessä. "Eduskunta tuki tätä linjaa, katsoimme, että kaikkialla maailmassa laillisesti markkinoille saatettuja tuotteita tulisi saada täällä myydä edelleen yleisölle vapaasti; tämä edistäisi kilpailua ja olisi myös kuluttajien edun mukaista; se olisi myös oikeudenhaltijoiden edun mukaista, koska teoksia levitettäisiin tehokkaammin", Liedes kuvaa.
Ongelmaksi osoittautui muiden EU-maiden kanta. "Jäimme tässä yhdessä Ruotsin ja Tanskan kanssa alakynteen. Laki ei välttämättä estä rinnakkaistuontia vaan se edellyttää, että maahantuoja varmistuu siitä, että tuotteiden edelleen myynti Suomessa on luvallista", Liedes sanoo.
Suomalaiset nettikirjakaupat ahtaalle
Liedeksen mukaan ETA-rajoitukset ovat koskeneet jo elokuvia ja äänitteitä, ja nyt ne uuden lain myötä laajenevat. "Yrittäjien asema erityisesti kirjojen – myös sarjakuvien ja niin edelleen – kohdalla muuttuisi samanlaiseksi kuin äänitteiden ja elokuvatallenteiden tuojien asema on ollut vuodesta 1995 lähtien", Liedes kertoo.
Liedes korostaa, että kuluttaja saa jatkossakin tilata elokuvia, kirjoja ja sarjakuvia postimyynnistä tai internetistä mistä haluaa, mutta rajoituksia tulee yritysten toimintaan. Liedes myöntää, että kuluttaja voi kärsiä tästä välillisesti.
"Kuluttajan asema saattaa muuttua kotimaassa siitä syystä, että laki vaikeuttaa tai tekee mahdottomaksi joidenkin aineistojen maahantuonnin ja kaventaa tällä tavalla tarjontaa. On sanottu, että tämä tarjonnan kaventuminen kohdistuisi juuri sellaiseen repertuaariin, jota suuret tuottajat ja auktorisoidut kanavat eivät aktiivisesti Suomeen tarjoa", Liedes arvioi.
Uusi tekijänoikeuslaki saattaa siis estää kuluttajaa saamasta monia kirjoja Suomesta kivijalka- tai nettikaupoista, mutta tilaaminen ulkomaisista nettikaupoista ja postimyynnistä onnistuu jatkossakin.
Harvinaista kirjaa ei välttämättä saa jatkossa Suomesta, mutta tilaaminen esimerkiksi Amazon.com:sta USA:sta on jatkossakin laillista.








