Telehinnat laskivat jyrkästi

Kaukopuhelut kallistuivat, muut halpenivat
Telehinnat laskivat jyrkästi

Telemaksut laskivat viime vuonna roimasti, ja hinnat olivat keskimäärin 6,6 prosenttia halvemmat kuin vuotta aikaisemmin. Laajakaistaliittymien kuukausimaksujen hinta laski puolestaan lähes puoleen edellisvuodesta, kertoo tuore Liikenne- ja viestintäministeriön tilaama tutkimus.

Matkapuheluiden hintatason lasku reipastui vuoden loppuun mennessä, yleisimpien vakiohintaisten liittymien minuuttihinta oli vuoden lopussa jo kolmanneksen alempi kuin vuotta aikaisemmin. Markkinoille tuli lisäksi halpaliittymiä, joiden hintataso oli vuodenvaihteessa jopa alle puolet siitä, mitä perinteisten liittymien hinnat vuotta aikaisemmin.

Kaukopuhelut kallistuivat

Paikallispuheluiden ja ulkomaanpuheluiden hinnat eniten soitettuihin maihin pysyivät ennallaan, mutta kaukopuheluiden kokonaishinta nousi 4,9 prosenttia paikallisverkkomaksun selvän korotuksen vuoksi.

Ulkomaanpuheluissa isot teleyritykset ovat edelleen selvästi kalliimpia kuin pienet teleyritykset tai internet-verkkoa käyttävät ip-puheluita tarjoavat kilpailijat. Suurten teleyritysten ulkomaanpuheluiden hinnat tärkeimpiin maihin pysyivät edellisvuoden tasolla. Sen sijaan osa pienistä ulkomaanoperaattoreista alensi hintojaan selvästi, jopa lähes 20 prosenttia.

Viime vuosien tapaan telepalveluiden käyttäjien paikallispuhelukustannukset nousivat vain hieman. Suurin osa yhtiöistä säilytti sekä perus- että paikallispuhelumaksunsa ennallaan.

Internet-yhteyksien hinnat laskussa

Laajakaistaisten nettiyhteyksien hinnat ovat laskeneet yhä. Suurimpien operaattoreiden laajakaistayhteyksien kuukausimaksut laskivat keskimäärin 44–48 prosenttia.

Kaapeliverkon kautta tarjottavat kaapelimodeemipalvelut olivat hieman halvempia kuin vastaavat adsl-yhteydet. Lisääntynyt kilpailu on myös laskenut joidenkin operaattoreiden avaus- ja kytkentämaksuja.

Telehinnat laskivat jyrkästi
Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös