TeliaSonera, Elisa ja Finnet sopuun jättikorvauksilla

Riita yhteenliittämismaksuista ratkaistiin
TeliaSonera, Elisa ja Finnet sopuun jättikorvauksilla

Matkapuhelinverkkojen yhteenliittämismaksuista viime kuukausina äänekkäästi peistä taittaneet Sonera, Elisa ja Finnet ovat päässeet asiassa sopuun. Esimerkiksi TeliaSonera maksaa korvauksia lähes 50 miljoonaa euroa, ja jatkossa yhteenliittämismaksut halpenevat parikymmentä prosenttia. Operaattorit ovat myös vetäneet takaisin kaikki oikeustoimet toisiaan vastaan asian tiimoilta.

Korvaussummat ovat erittäin suuria. TeliaSonera maksaa korvauksia Elisalle 30 miljoonaa euroa. Finnetille TeliaSonera maksaa korvauksia 12,5 miljoonaa euroa. Lisäksi yhtiö myöntää Finnetille 5 miljoonan euron arvosta matkaviestinnän liiketoiminnan palveluja veloituksetta. TeliaSoneran koko korvausten määrä on siis 47,5 miljoonaa euroa.

Elisan korvaukset ovat huomattavasti pienemmät. Se maksaa korvauksia Finnet Verkoille kaksi miljoonaa euroa.

Viestintävirasto: vääristymät korjataan

Viestintäviraston mielestä hintojen aleneminen vähentää hintojen vääristymää laskevan liikenteen korvauksen ja vähittäishintojen välillä. Kuluttajilta peritty puheluhinta on ollut monissa tapauksissa jopa alhaisempi kuin operaattoreiden toisiltaan laskevasta liikenteestä perimä hinta.

Sonera laskee terminointimaksujaan lähes 20 prosenttia entisestä 8,4 sentistä 6,8 senttiin minuutilta. Elisa laskee hintansa 10 sentistä 8,4 senttiin minuutilta. Finnetin uusi maksu edellä mainituille operaattoreille on 10 senttiä minuutilta. Uudet maksut ovat selvästi EU:n keskimääräistä tasoa alhaisemmat.

Yhteenliittämismaksuilla tarkoitetaan maksuja, jotka verkko-operaattori perii toisen operaattorin verkosta tulevien puhelujen yhdistämisestä oman verkon liittymiin tai puhelujen välittämisestä oman verkon liittymistä toisen operaattorin verkkoon. Maksuista puhutaan myös termeillä laskevan liikenteen maksu tai terminointimaksu.

Viestintävirasto seuraa jatkossakin

Operaattorit ovat kiistelleet jatkuvasti maksujen suuruudesta. Suurten operaattorien suuremmissa verkoissa toiminta on tehokkaampaa, jolloin viranomaiset ovat vaatineet maksujenkin olevan pienempiä.

Viestintävirasto seuraa jatkossakin aktiivisesti terminointihinnoittelua, jonka valvonta on yksi viraston toiminnan painopistealueista.

"Olemme uskoneet siihen, että kiista voidaan ratkaista neuvottelemalla. Tämä on erittäin tärkeää myös murroksessa olevan toimialan tulevaisuuden kannalta. Keskinäinen yhteisymmärrys hyödyttää koko alan kehittymistä", Finnet Oy:n toimitusjohtaja Matti Makkonen kommentoi.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös