Tietomäärien kasvu ja it-budjetit ristiriidassa

Hitachi Data Systemsin tutkimus
Tietomäärien kasvu ja it-budjetit ristiriidassa

Yritysten käytössä olevan digitaalisen tiedon määrä kasvaa seuraavien kahden vuoden aikana noin 30 prosenttia, ja suurin syypää on sähköpostin tallennus. Budjetit eivät kuitenkaan pysy perässä, ja suurin osa lisäinvestoinnista menee tallennuksen hallintaan.

Näin kertoo Hitachi Data Systemsin tekemä Storage-index-tutkimus. Siinä 78 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että tiedon määrä kasvaa seuraavien kahden vuoden aikana – enimmillään 30 prosenttia – ja näistä 76 prosentin mielestä suurin syy kasvuun on sähköpostien tallennus. Toisaalta taas it-budjetin odotettiin kasvavan korkeintaan 10 prosenttia seuraavien kahden vuoden aikana. Tilannetta tosin helpottaa se, että tallennuskapasiteetin hinta laskee koko ajan.

Tallennuksen hallinta suurin rahareikä

Tutkimuksen mukaan tallennuksen hallinta vei suurimman osan tulevaisuuden tallennusinvestoinneista. 49 prosenttia vastaajista, jotka aikovat ottaa käyttöön uusia teknologioita kahden vuoden aikana, keskittyy nimenomaan tallennuksen hallintaan. Myös suomalaisten vastaajien mielestä tallennuksen hallinta on investointien ensisijainen kohde.

Suurin kasvu suunnitelluissa käyttöönotoissa oli virtualisoinnilla, jonka osuus kasvoi 86 prosentilla verrattuna ensimmäiseen Storage Indexiin, joka tehtiin vuoden 2003 keväällä.

Kun peilattiin it-johtajien tärkeimpinä pitämiä tallennuskysymyksiä ongelmiin, havaittiin, että turvallisuus, häiriöajat ja budjetit (31%, 28% ja 14%) huolestuttavat johtajia eniten. 93 prosenttia vastaajista ilmoitti olevansa huolissaan ainakin jostakin yrityksensä tallennusasiasta.

Kaksi kertaa vuodessa suoritettavaan Storage Index -tutkimukseen vastasi yli 800 tietohallinnosta vastaavaa johtajaa 21 Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan maasta.

Tagit: Hitachi
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös