Tietotekniikka selättää paperin

Kulutuksen kasvu hidastunut tai laskenut
Tietotekniikka selättää paperin

Paperiton toimisto on kulunut myytti, jonka toteutuminen ei ole ottanut tulta alleen suurista puheista huolimatta. Nyt vihdoinkin paperinkulutus näyttää laantumisen merkkejä ensimmäistä kertaa. Toimistopaperin kulutus on hidastunut tai jopa kääntynyt laskuun ja varsinkin sanomalehtipaperin kulutuksessa muutos on vieläkin selvempi. Tietotekniikka on syrjäyttämässä paperia hitaasti mutta varmasti niin medioissa kuin toimistoissakin. IT vaikuttaa suoraan myös paperin hintaan, kertoo Metsäntutkimuslaitoksen tutkijan Lauri Hetemäen tuore tutkimus.

Tutkija Lauri Hetemäen mukaan arviot OECD-maiden paperituotteiden pitkän aikavälin kulutuksesta eivät näytä toteutuvan, koska arvioiden taustalla olevat mallit eivät ota huomioon tietotekniikan vaikutuksia paperin kulutukseen.

Muutoksia tuottavuudessa, maailman markkinoissa ja hinnoissa

Tietotekniikka vaikuttaa myös paperituotteiden hintoihin. Tietotekniikan myötä paperiteollisuuden tuottavuus nousee, kilpailu printti- ja sähköisten viestimien välillä lisääntyy ja maailman paperimarkkinat yhdentyvät entisestään. Kaikki nämä muutostrendit lisäävät kilpailua paperimarkkinoilla ja siten paineita paperin hintojen laskulle.

Tietotekniikassa avautuu silti myös uusia mahdollisuuksia paperiteollisuudelle, esimerkiksi paperin kaltaisien näyttöalustojen kehitystyössä.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös