Toimistotyön tehostamiselle oma ulkoistuspalvelu
Ulkoistuspalvelut ovat perinteisesti keskittyneet pääasiassa kulujen leikkaamiseen. Fujitsu on kehittänyt rinnalle uudenlaisen ulkoistuspalvelun, joka tämän sijasta keskittyy toimiston tietotyöläisen työn tehostamiseen. Tehotoimisto-palvelun keskeiset alueet ovat osaamisen kehittäminen, ryhmätyö-, portaali- ja viestintäpalvelut, integrointi sekä arkistointipalvelut. Fujitsu Services Oy liittää Tehotoimisto-palvelun Patja-toimintamalliinsa.
Fujitsu uskoo, että nykytekniikan tehokkaalla hyödyntämisellä saataisiin aikaiseksi melkoisia hyötyjä. "Uskomme, että Tehotoimisto-palvelun avulla tietotyötä voi tehostaa jopa 20 prosenttia nykyisestä tasosta. Tietotyö ei ole enää pelkästään toimistotyötä. Sitä tehdään matkalla, etätyönä kotoa, lentokoneessa, asiakkaalla ja monessa muussa paikassa. Tarve tiedon jakamiseen sekä hyödyntämiseen lisääntyy, ja tieto on oltava saatavissa siellä, missä sitä kulloinkin tarvitaan", väittää Fujitsun palvelukehityksen johtaja Taija Engman.
Tietotyöläisellä kolme tehokasta työpäivää viikossa
Fujitsun lainaamien tutkimusten mukaan tietotyön tekijän viikossa on vain kolme tehokasta työpäivää. Loppuaika menee muun muassa tehottomiin kokouksiin ja puutteellisesta tiedonkulusta johtuneiden tilanteiden selvitykseen.
Fujitsun mielestä työn tehostamisen lopputulos ei olisi se, että toimistotyöläisistä puristetaan viimeisetkin mehut ulos. Yhtiön mukaan tavoitteena on pitkäjänteinen sekä kestävä tuloksellisuus sekä työssä jaksaminen ja hyvinvointi. Fujitsu on itse jo vuoden ajan käyttänyt Tehotoimisto-palveluja muun muassa johtoryhmätyöskentelyssä ja palvelukehityksen ohjauksessa.
"Tiedonjako sekä kokouksiin valmistautuminen ovat tehostuneet huomattavasti uusien toimintatapojen ja tehokkaampien välineiden käyttöönoton myötä. Raportointiin tarvittava materiaali on koko ajan saatavissa, ja se voidaan esittää suoraan järjestelmästä, riippumatta siitä, missä kokouspaikka on. Tarvittavan materiaalin olemassaolo on helppo tarkistaa kuin myös se, että viimeisin versio on varmasti käytössä. Samoin tiedon vertailtavuus niin menneeseen kuin ennusteisiinkin on parantunut huomattavasti", Fujitsun liiketoimintaryhmän johtaja Jarmo Lönnfors kehuu palveluaan.








