Torrent-varoituskampanja jatkuu kesään

Viranomaiset puntaroivat lakinäkökulmaa
Torrent-varoituskampanja jatkuu kesään

Piratismivalvontaa ja tekijänoikeudellista tiedotusta hoitava Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus (TTVK) aikoo jatkaa viime viikolla aloittamaansa varoitus- ja valistuskampanjaansa kesään asti. Järjestö lähettää vertaisverkoissa tekijänoikeuksien suojaamaa materiaalia jakaviin koneisiin varoitukseksi tulkittavan tekstin. TTVK ei mielestään riko henkilörekisterilakia. Viranomaiset punnitsevat kantaansa asiaan parhaillaan, tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio (kuvassa) kertoo.

"Juuri eilen puhuimme asiasta Viestintäviraston ihmisten kanssa. Pitää hakea lisätietoa ja katsoa minkä lain piiriin tämä oikeastaan kuuluu – sähköisen viestinnän tietosuojalain vai henkilörekisterilain. Sitä ennen en halua sanoa, että toiminta olisi laitonta tai laillista", Aarnio sanoo.

Laittomasta toiminnasta varoitus

"Tässä käytetään vertaisverkkojen omaa viestintätekniikkaa. Kun laitonta toimintaa huomataan, lähtee varoitus. Tämä tapahtuu automaattisesti. Emme ole olleet yhteydessä viranomaisiin, mutta olemme itse varmistuneet, että noudatamme lakia. Meille jää tieto siitä, mihin ip-osoitteeseen olemme viestin lähettäneet, mutta meillä ei ole mitään keinoa eikä mahdollisuutta selvittää, kuka osoitetta käyttää. Vain poliisilla on siihen oikeus", TTVK:n toiminnanjohtaja Antti Kotilainen sanoo.

Määristä ei vielä hiiskuta

Kotilaisen mukaan jatkotoimista ei ole päätetty, mutta järjestön jäsenistä ainakin ÄKT (Suomen Ääni- ja kuvatallennetuottajat) on todennut, ettei kanteiden nostaminen tiedostonjakajia vastaan ole poissa laskuista: "Ip-tietoja tarvitaan, jos tehdään tutkintapyyntöjä."

Hän ei ole halukas vielä puhumaan siitä, kuinka moneen osoitteeseen varoitus- ja valistusviestiä on postitettu. Samaa kampanjaa on käyty maailmalla jo pitkään. Liikkeelle lähdettiin USA:ssa vuoden 2003 huhtikuussa. Tähän mennessä runsaassa kymmenessä maassa on oikeuksien suojaamaa materiaalia jakaville lähetetty yli 45 miljoonaa varoitusta.

"Meillä oli joka tapauksessa tarkoitus käynnistää kampanja täälläkin, tämä ei ole joulukuisen Finreactor-iskun seurausta. Toki on auttanut, että asia on ollut esillä ja siitä on keskusteltu muutenkin", hän myöntää.

Tsunamin jälkimaininkeja?

TTVK on Finreactor-Bittorrent -jupakassa asianomistajana, sillä on valtakirjat päämiehiltään, eli järjestön jäseninä olevilta muun muassa elokuvien, musiikin ja pelien tekijänoikeuksia hallitsevilta ja valvovilta tahoilta.

"Vaikuttaa siltä, että tulee siitä tulee iso juttu. Mukanahan on neljä pääkäyttäjää ja kolmisenkymmentä ylläpitäjää.
Kevääseen ainakin menee, ennen kuin tuossa jutussa tapahtuu mitään, voi mennä syksyynkin. Vuodenvaihteen tsunami-katastrofi on vienyt KRP:n resusseja, mikä on varmaan vaikuttanut myös Finreactor-tutkintaan", Antti Kotilainen arvelee.

Torrent-varoituskampanja jatkuu kesään
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös