Tuotteet eivät takaa tietoturvaa

Turvakäytäntöjen merkitys vähintään yhtä suuri
Tuotteet eivät takaa tietoturvaa

IDC-tutkimuslaitoksen selvityksen mukaan pohjoismaiset yhtiöt eivät ole onnistuneet ratkaisemaan tietoturvaongelmiaan, vaikka viruksentorjuntaohjelmiin ja palomuureihin on rahaa käytettykin. Seuraavaksi aiotaan turvatilanteen kohentamiseksi kiinnittää huomiota tietoturvapoliitiikkaan, joka usein onkin jäänyt liian vähälle huomiolle.

IDC on kerännyt tutkimustaan varten tietoja 600 yritykseltä. Tutkimus osoittaa, että tunkeutujat ovat tulleet ovelimmiksi ja etsineet uusia keinoja murentaa tietoturvaa, kun tekniset suojaukset paranevat. Käyttäjien turvatietojen kohentamisen todetaankin olevan avainkysymys kaikissa Pohjoismaissa.

Tietoturvapolitiikan kehittäminen nouseekin ykkösaiheeksi, kun yrityksiltä kysytään, mitä asiaintilan kohentamiseksi aiotaan seuraavaksi tehdä. Tämä onkin luonnollista, sillä käyttäjien tietämättömyys ja varomattomuus palvelevat usein tietomurtajia. Samoin on lisääntymässä erilaisten tietoturvapalveluiden kysyntä.

Turvaan löytyy rahaa

Nykyisiäkään tietoturvajärjestelmiä ei olla hylkäämässä, vaan investoinnit niihin ovat jatkossakin tuntuvia ja kasvavat muita it-investointeja nopeammin. Linja on sama kaikissa Pohjoismaissa, selkein Ruotsissa ja Tanskassa. Niissä tietoturvaan investoidaan eniten, ja kasvu on 10 prosenttia suurempaa kuin it-investoinneissa keskimäärin.

IDC:n tutkimus osoittaa, että suunnitelmallisuus ja valmiiksi hiotut strategiat leikkaavat selvästi tietoturvauhkia. Hyökkäyksiä ja harmeja on havaittu olevan selvästi vähemmän, kun johto suhtautuu uhkiin vakavasti ja tekniset suojaukset ovat kunnossa.

IDC:n mukaan tietoturvan merkitys ymmärretään yrityksissä nykyään selkeästi entistä paremmin: investointeja ei pideät enää vakuutusmaksuina vaan liiketoiminnan edellytyksinä.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös