Turussa siirrytään langattomaan sylimikro-opiskeluun

Uusia mahdollisuuksia, mutta opiskelijoille myös lisäkuluja
Turussa siirrytään langattomaan sylimikro-opiskeluun

Turun AMK:n tietoliikenteen ja sähköisen kaupan alueella on siirrytty uuteen oppimisympäristöön, jossa ict-alan opiskelijat voivat työskennellä kannettavilla tietokoneillaan langattomassa lähiverkossa. Kannettavasta tietokoneesta pyritään tekemään yhtä suosittu kuin taskulaskin oli aikoinaan, mutta koneet täytyy hankkia itse.

Verkkona käytetään Sparknettia eli langattomaan wlan-tekniikkaan perustuvaa langatonta internet-verkkoa. Ensimmäistä kertaa opiskelijoita myös kannustetaan laitevalmistajien tuella hankkimaan oma kannettava tietokone.

"Kannettavien tietokoneiden käyttö on käytännöllistä, koska suuri osa opiskelumateriaaleista on siirtynyt verkkoon. Internet on nykyajan tietopankki ja tietosanakirja. Myös yhä useampi opettajistamme on siirtänyt laatimansa opiskelumateriaalit verkko-oppimisalustaan", kertoo koulutuspäällikkö Ossi Väänänen.

Kannettavasta mikrosta nykypäivän taskulaskin

Opiskelijalle kannettava tietokone toimii opiskeluvälineenä koulussa ja kotona. Turun AMK:ssa on myös tarjolla niin kutsuttuja "puhtaita" verkkokursseja, joissa ei ole perinteisiä kontaktitunteja yhtään tai hyvin vähän. Tällöin kotona opiskelu korostuu.

"Kannattavasta pc:stä pyritään saamaan samanlainen opiskeluväline kuin laskin oli aikoinaan, eli jokaisella voisi olla sellainen jo kouluun tullessaan", Väänänen luonnehtii.

Omalla kustannuksella, laitevalmistajien alennuksilla

Langattomiin tietokoneisiin siirtyminen ennakoi ensi syksynä valmistuvan ict-talon opiskeluympäristöä.

" Ict-talo tulee toimimaan langattomana oppimisympäristönä. Opiskelijat joutunevat itse hankkimaan työvälineensä. Olemme kuitenkin solmineet joidenkin laitevalmistajien kanssa yhteistyösopimuksen, jotta opiskelijat voivat hankkia koneita edullisemmin", Väänänen sanoo.

Sopimukset koskevat kaikkia Turun AMK:n opiskelijoita. Ammattikorkeakoulu on myös hankkimassa lisää yhteistyöstä kiinnostuneita laitevalmistajia.

Tagit: Koulu, Wlan
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös