Tutkimus: HP taas kannettavien ykkönen Euroopassa

Asiakkaita takaisn hintoja laskemalla
Tutkimus: HP taas kannettavien ykkönen Euroopassa

Yksityisen tutkimusyhtiön Canalysin tuore raportti arvioi, että HP on saanut takaisin kannettavien tietokoneiden markkinajohtajuuden Afrikassa, Euroopassa ja Lähi-idässä. Heinäkuun lopussa julkaistun pc-markkinoiden raportin mukaan HP:n osuus toisen vuosineljänneksen kannettavien toimituksista oli 16,4 prosenttia.

Raportti sanoo HP:n kannettavien toimitusten kasvaneen vuoden takaisen vertailujaksoon verrattuna 55,5 prosenttia ja 11,1 prosenttia enemmän kuin kaikilla valmistajilla keskimäärin. Raportti arvioi HP:n olleen aiempaa aggressiivisempi EMEA-alueella kannettavien tietokoneiden myynnissä, joka tarkoittaa esimerkiksi suuria markkinointipanostuksia ja koneiden myyntiä tarjoushintaan.

Suomessa ykkössija pitänyt

HP on ollut tutkimusyhtiö IDC:n mukaan niukasti kannettavien markkinajohtaja Suomessa useita vuosia ja maailmalla vielä vuoden 2004 lopussa. Kilpailu on kuitenkin veristä, ja peruskoneita myydään jatkuvasti edullisemmin erityisesti kuluttajille. Toisaalta kannettavat tietokoneet ovat myös pc-myynnin vahvimmin kasvava alue.

Suomessa markkinatilanne oli vuoden 2005 ensimmäisen neljänneksen lopussa IDC:n mukaan HP:llä 30%, Fujitsu Siemensillä 27%, Acerillä 16%, Lenovolla (IBM) 12% ja Dellillä 6% koneiden toimituksista.

Tagit: Canalys, HP, IDC, Kannettava
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös