USA:n Salainen palvelu varoitti nettihuijareista
Rahanahneet, teknologisesti erittäin pätevät nettihuijarit uhkaavat koko taloutta anastaessaan arkaluonteisia tietoja niin yrityksistä kuin kotikäyttäjiltä, Yhdysvaltain Salaisen palvelun johtaja varoittaa.
"Ei ole enää epäilystäkään tästä uhasta – muutamalla näppäinpainalluksella nettiroistot voivat häiritä Yhdysvaltain koko taloutta", julisti Salaisen palvelun Ralph Basman RSA Turvallisuuskonferenssissa San Franciscossa Reutersin mukaan. Samalla, kun Salainen palvelu suojelee yhdysvaltain presidenttiä, auttaa se suojelemaan talouselämän laitoksia.
Nettihuijarit liittoutuvat rikollisjengien kanssa
Tietoturva-alan asiantuntijat ovat varoitelleet internetin huijareista, jotka ovat yhdistäneet voimiaan organisoitujen rikollisjärjestöjen kanssa etsiessään helppoa rahaa murtautumalla sisään tietojärjestelmiin ja varastaessaan sieltä henkilökohtaisia tietoja esimerkiksi phishing-hyökkäyksillä. Phishing-kalastelulla saadaan herkkäuskoiset tietokoneiden käyttäjät luovuttamaan esimerkiksi salasanatietojaan luotettavan näköisiksi rakennetuilla huijareiden web-sivustoilla. Bashamin mukaan varkaille on päätynyt jo noin 7 miljoonaa luottokorttinumeroa , mikä on aiheuttanut kustannuksia kuluttajille ja luottokorttiyhtiöille noin 4,3 miljoonaa dollarin edestä, vaikkakin varkaudet ovat olleet kaikenkaikkiaan noin miljardin dollarin luokkaa.
Bashamin mukaan esimerkiksi Yhdysvaltain viranomaiset ovat keskeyttäneet erään rikollisrenkaan toiminnan, joka spammasi kahdeksassa osavaltiossa ja kuudessa maassa. Pidätetyksi joutui noin kolmekymmentä nettihuijaria.
Vakoiluohjelmat häijyimpiä
Nopeiten kasvava riesa tällä hetkellä on vakoiluohjelmat, ne keräilevät kaikessa rauhassa käyttäjän koneelta vaivihkaa taustalla näppäinkomentoja ja sitä kautta salasanoja.
Valoakin tunnelin päässä näkyy; presidentti Bushin ensimmäisen kauden tietoturvaerikoisneuvonantaja Howard Schmidt arvelee yritysten ja kotikäyttäjien olevan tällä hetkelläkuitenkin paremmin suojassa kuin koskaan aiemmin sekä olevan enemmän tietoisia riskeistä. Heikomman tietoturvatason omaavat pienyritykset ovat hänen mukaansa nyt nettiganstereiden tulilinjalla verrattuna suuryrityksiin, joissa tietoturvaan sijoitetaan läjälti dollareita. "On nähtävissä, että pahat pojat siirtyvät alemmas ruokajonoissa", kuvailee Schmidt.








