Uudet kopiosuojaukset ongelmissa Yhdysvalloissa
Uusi tekijänoikeuslaki on nostanut tapetille uudenlaiset kopiosuojaukset, jotka sallivat muutaman henkilökohtaisen kopion teon. Samaiset suojaukset ovat nyt ongelmissa Yhdysvalloissa, kun musiikkia ei voi viedä mp3-soittimille eikä Ipodeille, ja Sony BMG opettaa itsekin suojausten purkua.
Omia kopiosuojauksiaan vastaan toimivat useat artistit ja jopa viihdejätti Sony BMG, seikka, jota jotkut pitävät vuosia kestäneen kopiosuojaustaistelun erikoisimpana käänteenä. Jos Sonylle valittaa, ettei ostamaansa cd-levyä saa toimimaan esimerkiksi Ipodissa, yhtiö neuvoo tavan suojausten ohittamiseen. Ohjeet suojausten ohittamiseen löytyvät myös Sony BMG:n nettisivuilta.
Apple ei ole lisensoinut drm-suojausta
Uusien kopioinninestojen suurin yksittäinen ongelma on se, että musiikkia voi kopioida ainoastaan Microsoftin wma-muotoon Media Playeriä varten. Tämä pudottaa heti ulkopuolelle mp3-soittimet. Vieläkin kohtalokkaampaa on tuen puuttuminen Applen Ipod-laitteille ja Itunes-ohjelmalle.
Apple on uusien musiikkisoittimien ylivoimainen markkinajohtaja, mutta yhtiö ei ole halunnut lisensoida musiikkiyhtiöiden Fairplay Drm -tekniikkaa. Tämä on täyttänyt musiikkiyhtiöiden asiakaspalvelut vihaisten kuluttajien yhteydenotoilla. Levyjen ostajat eivät ole tajunneet, ettei musiikkia voi siirtää Ipodille.
Monet artistit neuvovat nettisivuillaan faneille tapoja ohittaa suojaukset. Saatavilla on valmiita ohjelmia tai erilaisia kikkoja. Levyn voi esimerkiksi tallentaa ensin wma-muotoon, polttaa cd:lle (ilman kopiosuojauksia), ja lukea sitten uudelleen puhtaassa muodossa. Toiset levy-yhtiöt eivät noudata Sonyn esimerkkiä, eikä kuluttajille anneta mitään tapaa siirtää musiikkia Ipodille.








