Uudet tulokkaat markkinoilla ovat uhka
Yritysten toimintaa uhkaavat tulevaisuudessa sekä yritysten yhdentyminen että kehittyvien markkinoiden uudet tulokkaat, kuten esimerkiksi venäläiset yritykset, ilmenee Economist Intelligence Unitin tuoreesta tutkimukseta. Tutkimus kartoittaa suomalaisyritysten ja julkisen sektorin tulevaisuudennäkymiä vuoteen 2010 saakka.
SAP:n EIU:lla teettämää tutkimusta varten haastateltiin Suomessa 119 johtotehtävissä toimivaa henkilöä julkiselta sektorilta ja 20:lta eri teollisuudenalalta. Yritykset olivat sekä pk- että suuryrityksiä.
Tutkimus kertoo suomalaisen päättäjän tulevaisuuden näkymistä, haasteista ja strategisista painopisteistä. Suomesta saadut tulokset ovat osa maailmanlaaajuista tutkimusta, johon haastateltiin yli neljää tuhatta yritysjohtajaa.
Yhdentyminen oli pahin kilpailu-uhka yli puolen mielestä ja lähes puolet näkivät uudet toimijat uhkana.
Menestyksen avaimet ydinosaamisessa ja sopeutumisessa
Menestyäkseen yritykset aikovat jatkossa keskityttyä ydinosaamiseensa. Myös uusien strategioiden ja liiketoimintamallien nopea omaksuminen on tulevaisuudessa yrityksille merkittävä kilpailuetu. 57 prosenttia tutkimukseen vastanneista yritysjohtajista pitää uusien liiketoimintamallien omaksumista uusia tuotteita kriittisempänä tekijänä. 44 prosenttia vastaajista aikoo erottautua kilpailijoista uudentyyppisillä tuotteilla tai palveluilla. Tämän lisäksi yritykset panostavat joustavuuteen, kustannustehokkuuteen ja nopeaan uudistumiseen pitkän tähtäimen arvoaan kehittääkseen.
"Vuonna 2010 suomalaisten yritysten liiketoimintamalleihin vaikuttavat merkittävästi koulutetun työvoiman väheneminen, pienenevät katteet ja toisaalta edistynyt teknologia", Suomen SAP:n toimitusjohtaja Dan Ahlstedt povaa.
Yritykset ovat myös valmiita sijoittamaan ihmisiin strategisena pääomana, ja ne kokevat it:n sekä kilpailuaseena että kiinteänä osana yrityksen strategiaa.
Suomalaiset yritysjohtajat näkevät ulkomaisten kollegoidensa tavoin Kiinan yhtenä nopeimmin kasvavista markkina-alueista. Tämän lisäksi yritysten huomio kiinnittyy tulevaisuudessa myös Venäjän ja Baltian maiden markkina-alueisiin.








