Uwb:stä tulossa mobiilisiru ensi vuonna
Ultralaajakaistainen uwb-tekniikka on jo ehtinyt näyttää voimansa monessa demossa, jossa raskasta dataa on siirretty hyvin nopeilla nopeuksilla. Freescale on nyt vihjannut esittelevänsä vielä tämän vuoden aikana mobiililaitteisiin tarkoitetun uwb-piirin.
Freescale on ainoa yritys, jonka uwb-piiri on ehtinyt todellisiin volyymitoimituksiin asti. Alunperin Xtremespectrumissa kehitetty XS110-piirisarja perustuu yksikanava- eli suorahajoitustekniikkaan, ja kykenee 110 megabitin vauhtiin sekunnissa.
Nikkei Asia -lehdessä olleiden tietojen mukaan Freescale on vielä tämän vuoden lopulla esittelemässä uuden XS660-piirisarjan, jolla datansiirron nopeus kiihtyy 660 megabittiin sekunnissa. Sekään ei ole uwb-piirien ennätys, sillä mboa-monikanavaleiriin kuuluva Artimi on jo esitellyt piirisarjan, jolla päästään peräti 880 megabittiin sekunnissa (kuvassa).
Kannettaviin myös vähävirtaista
Suurempana uutisena voidaan kuitenkin pitää sitä, että Freescale kehittää myös kannettaviin laitteisiin sopivaa vähävirtaista uwb-piirisarjaa. Siinä datanopeus säilyisi nykyisen 110 megabitin tasolla, mutta tehonkulutus on saatu leikattua sataan milliwattiin.
Freescale ei ole kertonut uwb-mobiilisirunsa aikataulua, mutta aikaisintaan piiri esiteltäneen ensi vuoden aikana. Mobiililaitteisiin ratkaisu voisi ehtiä ehkä jo vuonna 2007, mikäli kehitystyö sujuu ongelmitta.
Uwb ei kuitenkaan ole ainoa radiotekniikka, joka voi tuoda hyvin nopeat yhteydet mobiililaitteisiin. Työn alla olevasta wlan-tekniikan seuraavasta sukupolvesta eli 802.11n:stä ollaan työstämässä jopa kolmea eri varianttia. Näistä mobiiliversio hyödyntäisi vain yhtä kanavaa, kun wlan-verkkojen n-perusversio perustuu useamman kanavan mimo-tekniikkaan.
Yhdelläkin antennilla n-tekniikalla voidaan päästä jopa 50 megabitin sekuntinopeuksiin päätelaitteissa. Se riittää jo hyvin moniin käyttötarkoituksiin, vaikka jääkin uwb:n reilun sadan megabitin nopeudesta. Lisäksi n-piirisarjalla varustetulla kännykällä voisi liittyä joka puolille rakennettuihin wlan-verkoihin. (Prosessori)








