Vakoilijoiden torjunta Windows Vistan ytimeen

Ydintä voi laajentaa muilla tietoturvatuotteilla
Vakoilijoiden torjunta Windows Vistan ytimeen

Vuoden päästä julkaistavan Windows Vistan uusi ennakkoversio on paljastanut käyttöjärjestelmän uusia ominaisuuksista. Vakoilijoiden torjunta tulee jatkossa osaksi käyttöjärjestelmän ydintä, joskin tilaa jätetään ulkopuolisillekin tuotteille.

Microsoft tarjoaa jo nyt turvapäivitystensä ohessa ilmaista vakoiluohjelmien torjuntaa, jonka tarkoituksena on poistaa suurimpia uhkia ja ajankohtaisten epidemioiden aiheuttajia. Jo jonkin aikaa on arveltu, että vakoilijoidentorjunta tuotaisiin jotenkin mukaan Windows Vistaan.

Perustason tietoturva kotikäyttäjille valmiina

Nyt Microsoft myöntää, että spyware-ohjelmien poisto rakennetaan mukaan Vistan aivan ydintoimintoihin. "Windows Antispyware -ohjelman toiminnallisuus rakennetaan sisään. Haluamme tarjota perustason turvatoiminnot ei-hallinnoituihin ympäristöihin eli koti- ja pienyrityskäyttäjille", kertoo Microsoftin tuotepäällikkö Greg Sullivan Eweek-lehdelle.

Windowsin ytimeen tulevan osion päälle aiotaan tämän lisäksi tarjota erilaisia tietoturvaohjelmia tai -palveluita. Microsoft on ilmoittanut tulevansa mukaan näille markkinoille, mutta samoja ydintoiminnallisuuksia voivat kenties käyttää myös kilpailevat tietoturvatalot.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös