Valtion tietohallinnon painopisteet muuttuvat
Valtiovarainministeriö kertoo keränneensä tietoja valtion tietohallinnosta jo 30 vuotta, ja tänä aikana tietohallinto on muuttunut reilusti. Kun kysely aloitettiin vuonna 1975, oltiin kiinnostuneita valtionhallinnon atk-sovelluksista ja -laitteista, vuoden 2004 tutkimuksessa painottuivat puolestaan sähköiset palvelut, tietoturva, tietohallintomenot ja ulkopuolisten palvelutoimittajien käyttö.
Sähköisissä palveluissa kasvua 20 prosenttia
Virastojen tarjoamien sähköisten palvelujen määrä oli 405, jossa on kasvua edelliseen vuoteen vajaat 20 prosenttia. Niiden kehittämishankkeet ovat myös kasvussa, ja kaikilla kyselyyn vastanneilla organisaatioilla oli omat www-sivunsa tai ainakin ne olivat mukana hallinnonalansa sivustoilla. Verkossa olevat lomakkeet ovat hieman lisääntyneet edellisvuodesta. Valtionhallinnon organisaatioista sähköinen asiointipalvelu on tarjolla vajaalla puolella, ja palvelu on suunnitteilla noin seitsemäsosalla.
Viime vuonna kehitettyjä uusia sähköisiä palveluita ovat muun muassa liikenne- ja viestintäministeriön joukkoliikenneportaali sekä metsähallituksen luontoretkeilijän portaali.
PKI-pohjainen tunnistus tai sähköinen allekirjoitus oli käytössä 9 prosentilla vastaajista, kun vuonna 2003 vastaava luku oli 8.3. Myös pankkien tarjoamia tunnistuspalveluja käyttävien, sekä käyttöä suunnittelevien, organisaatioiden määrä on kasvussa. Kyseisiä TUPAS-palveluita käytti nyt 9 prosenttia. Väestörekisterikeskus ottanut käyttöön ensimmäiset mobiilikansalaisvarmenteet.
Virustartuntoja aikaisempaa vähemmän
Kyselyn mukaan valtion tietoturvatyö on tehostunut. Tietoturvatyön organisointi, virastotason suunnitelmat ja ohjeistot, tekninen tietoturvatyö, tietosuojan edistäminen, haittaohjelmilta ja tietoturvahyökkäyksiltä suojautumien, poikkeusoloihin varautuminen sekä eri yksiköiden yhteistyö tietoturvallisuuden varmistamiseksi ja kehittämiseksi ovat kehittyneet.
Erityistoimenpiteitä vaatineita ulkopuolisia tietoturvahyökkäyksiä on havaittu edellisvuotta vähemmän. Virustartunnan vuoksi järjestelmät tai niiden osat ovat olleet pois käytössä noin viidesosalla, mikä on vähemmän kuin vuosi sitten. Miltei kaikissa organisaatioissa on jokaisella työasemalla ajantasainen virustorjuntaohjelmisto. Tietoturvatyöllä, sekä siihen liittyvällä yhteistyöllä, on kyetty pitämään haittaohjelmiin ja tietoturvahyökkäyksiin liittyviä uhkia hallinnassa.
Tietohallinnon menot ovat kasvaneet edellisvuodesta vajaat neljä prosenttia, 588 miljoonaan euroon.
Valtiovarainministeriön vuosittain tekemään kyselyyn valtion tietohallinnosta ja tietotekniikasta vastasi 129 valtion virastoa, mukaan lukien kaikki ministeriöt.








