Valtion uusi it-suunta

Konsernimaisesti johdetuksi
Valtion uusi it-suunta

Valtion it-johtajaksi juuri nimitetty Leena Honka uskoo keskittämiseen ja toivoo löytävänsä punaisen langan yhtenäistettävien it-toimintojen osalta. Valtion it-hallinta ei tule palaamaan entiseen Valtion tietokonekeskus -aikaan, vaan tarkoituksena on löytää uusia toimintamalleja sekä rakentaa valtion it-toiminnot konsernimaisesti johdetuiksi ja dynaamisiksi toiminnoiksi.

Valtion it-toimintojen uudistamishanke on aloitettu jo marraskuussa. "Minun työni tulee ensimmäisenä vuonna voimakkaasti keskittymään tämän hankkeen ympärille", Leena Honka kertoo.

Honka odottaa uuden pestin merkitsevän suuria haasteita sekä kovaa työtä. "Odotan näkyviä tuloksia asiakaspalvelussa, yhtenäistämisessä ja kustannustehokkuudessa muutaman vuoden aikajänteellä sekä hyvää yhteistyötä koko valtionhallinnon ja erityisesti sen eri it-organisaatioiden kanssa. Odotan myös mahdollisuutta vaikuttaa valtionhallinnon tulevaisuuden toimintatapoihin."

Keskityksiä tiedossa

Valtion it aiotaan keskittää konsernimaiseen malliin, joskaan vanhaan Valtion tietokonekeskus -aikaan ei olla palaamassa. "Mennään yhdessä vauhdilla eteenpäin johonkin uuteen", sanoo Honka ja jatkaa: "Konsernimainen malli tarkoittaa sitä, että kullekin valtionhallinnon organisaatiotasolle, kuten esimerkiksi valtio, hallinnonala ja virasto, määritetään, mistä it-toiminnoista ne vastaavat ja mitä palveluja ne tuottavat."

Kullakin valtionhallinnon organisaatiotasolla on oma vastuualueensa, mutta työtä tehdään kuitenkin tiiviissä yhteistyössä. Päällekkäisyyksiä pyritään poistamaan sekä joitakin tietojärjestelmiä ja toimintoja yhtenäistämään. "Jokaisella tasolla on valta ja vastuu toimia vapaasti omalla alueellaan sovittujen pelisääntöjen puitteissa. Kuitenkin esimerkiksi valtiotasolla hyväksytyt standardit, politiikat, työsuunnitelmat ja toimenpiteet sitovat koko valtionhallintoa. Samoin koko valtionhallinto hyödyntää niitä tietojärjestelmiä ja it-palveluja, jotka on sovittu yhtenäistettäväksi. Tämä parantaa asiakaspalvelua muun muassa siten, että asiakkaiden suuntaan näkyy yhtenäisempi palveluntarjonta".

Suuria investointeja ei ole näkyvissä

Suuria laite- ja ohjelmistoinvestointihankkeita ei ainakaan vielä ole näkyvissä, joskin valtion it:n keskittämissuunnittelu on vasta alkanut. "Yleensä ottaen järkevintä on tietysti ottaa yhtenäistäminen tavoitteeksi ja tehdä suunnitellut sekä päätetyt muutokset tietyn sovitun ajanjakson aikana silloin, kun se parhaiten sopii yksittäiselle hallinnonalalle tai virastolle. Toisaalta joskus voi olla tarvetta tehdä joku isompi muutos nopeasti ja yhdellä kerralla kaikille organisaatioyksiköille. Tämän muutoksen tarkoitus ei kuitenkaan ole lisätä it-toimittajien liikevaihtoa", toteaa Honka.

Suurimpana haasteenaan uudessa työssä Honka arvioi olevan erilaisten toimien yhtenäistämisessä. "Suurin haasteeni on löytää punainen lanka yhtenäistettävien toimintojen osalta ja yhteinen tapa toimia valtionhallinnon it-vastuuhenkilöiden kanssa. Uskon sen kuitenkin onnistuvan päätellen siitä, kuinka paljon olen saanut onnitteluja tulevilta yhteistyökumppaneiltani näiden parin päivän aikana", Leena Honka lausuu.

Tagit: Valtio
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös