Verkkomummopalvelu avataan

Varttuneita keskustelukavereita vekaroille
Verkkomummopalvelu avataan

Sanotaan, että internetistä löytyy kaikki. Nyt sieltä löytyy myös lainamummoja ja vaareja, kun sähköisen isovanhemmuuden Verkkomummo-palvelu avataan. Sen tarkoitus on tarjota lapsille kontakteja ikäihmisiin internet-selaimen välityksellä.

Väärinkäytösten välttämiseksi palveluun mukaan lähtevien mummojen ja vaarien on rekisteröidyttävä sirullisen henkilökortin avulla. "Kun on kysymys lapsista, mitään riskejä ei voida ottaa, ja kaikki väärinkäytöksen mahdollisuudet on pyrittävä poistamaan", palvelun kehittäneen Hämeen tietotekniikkakeskuksen tuotepäällikkö Sini Pitkänen toteaa.

"Sirullisella henkilökortilla oleva kansalaisvarmenne on helpoin ja turvallisin keino varmentaa verkkomummon tai -vaarin henkilöllisyys. Verkkomummo-palveluun kirjaudutaan kortilla ja aina yhdellä samalla nelinumeroisella pin-tunnuksella. Tunnus on sama kuin kirjauduttaessa muihin kansalaisvarmennetta hyödyntäviin palveluihin", Pitkänen kertoo.

Kalajuttuja ja kakkureseptejä

Lapsi etsii palvelussa tarjolla olevista mummoista ja papoista itselleen sopivan keskustelukumppanin. Kontaktia voi etsiä vaikkapa teeman avulla, esimerkiksi leivontaa harrastavia mummoja tai kalassa käyviä pappoja. Lapsella voi olla useitakin omia mummoja ja pappoja. Kommunikointitapoina järjestelmässä käytetään muun muassa pikaviestintäjärjestelmiä, chattia, kuvapuhelua, tai internet-puhelua.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös