Verkkoprosessorit lähdössä nousuun

Viime vuonna kasvua 86 prosenttia

Viitisen vuotta sitten moni valmistaja oli tuomassa tarjolle erillisiä verkkoprosessoreita, mutta markkinat eivät lähteneetkään lentoon odotetulla tavalla. Nyt luvassa on parempaa, sillä viime vuonna verkkosuorittimien toimitukset kasvoivat 86 prosenttia.

In-Statin mukaan vuonna 2003 verkkosuorittimia myytiin noin 85 miljoonalla dollarilla. Viime vuonna myynti nousi 120 miljoonaan dollariin, eli kasvu lähenteli dollareissa mitattuna 40 prosenttia.

In-Stat pitää verkkosuorittimia hyvin lupaavana alueena piirienvalmistajille. Tutkimuslaitos arvioi, että sirujen markkinat kasvaisivat lähelle puolta miljardia dollaria seuraavan kolmen vuoden aikana.

Eniten kasvua tulee tehokkaista, yli kymmenen gigabitin datansiirtoon kykenevistä verkkoprosessoreista. In-Statin mukaan tämä nopeus on sopusoinnussa useimpien tietoliikenneprotokollien ja niiden evoluutioversioiden kanssa. Tutkimuslaitoksen mukaan näiden piirien myynti kasvoi jo viime vuonna 155 prosentin vauhtia.

Viime vuonna AMCC oli suurin valmistaja verkkoprosessoreissa noin 31 prosentin markkinaosuudellaan. Sen tuntumassa tuli Intel 26 prosentin osuudellaan ja Vitesse 12 prosentin osuudella. Markkinoilla on kuitenkin tilaa myös pienemmillä pelureille, kuten EZchipille, joka tähtää nimenomaan 10GbE-piireihin omilla siruillaan. (Prosessori)

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös