Vertaisverkkojen liikenne ensi kertaa selville

Valtaosa kaistasta kuluu videon välittämiseen
Vertaisverkkojen liikenne ensi kertaa selville

Vertaisverkoissa liikkuvista valtavista laillisen ja laittoman materiaalin virroista, ja niiden vaikutuksesta koko internetin liikenteeseen, on aikaisemmin voitu esittää vain arvioita. Nyt liikennettä on selvitetty ensikertaa suoraan operaattorien runkoverkoista, ja tutkimuksessa havaittiin yllättäviä seikkoja esimerkiksi videokuvan osuudesta liikenteestä ja laittoman aineiston levityksestä.

Tutkimuksen teki verkkoliikenteen analysoimiseen erikoistunut Cachelogic, joka asensi ip-liikennettä tutkivia sensoreita maailman suurimpien internet-operaattorien verkkojen solmukohtiin. Liikenteestä tutkittiin vielä erikseen neljän suosituimman vertaisverkon, Bittorrentin, Edonkeyn, Fasttrackin (Kazaa) ja Gnutellan, liikennettä.

Bittorrentissa laillistakin aineistoa, Edonkeyssa videota

Selvityksen mukaan valtaosa vertaisverkkojen liikenteestä, 61 prosenttia, kuluu videokuvan välittämiseen. Vertaisverkoissa liikkuu valtavasti esimerkiksi tekijänoikeuden alaisia elokuvia ja televisiosarjoja, joita levitetään luvatta. Videokuvan levitykseen käytetään erityisen innokkaasti Edonkey-verkkoa, eikä niinkään suosituinta Bittorrent-verkkoa.

Musiikkitiedostoja vertaisverkkoliikenteen määrästä on vain 11 prosenttia, johtuen niiden pienemmästä koosta. Muuta aineistoa vertaisverkoissa levitetään jo 27 prosentin osuudella liikenteestä. Cachelogic toteaakin, että erityisesti Bittorrentia käytetään yhä enemmän myös laillisen aineiston levittämiseen. Verkossa kiertää esimerkiksi avoimien ohjelmien asennus-cd-levykuvia ja jopa televisioasemien laillisesti jakamaa materiaalia.

Kolme neljäsosaa verkkokaistasta

Cachelogicin mukaan vertaisverkkojen yleisyys on suuri ongelma operaattorien runkoverkoissa, sillä ne kuluttavat keskimäärin noin 75 prosenttia kaikesta internetin kaistasta. Vertaisverkko on internetin todellinen hittisovellus. Kaikkein suurinta p2p-käyttö on Aasiassa, jossa lähes 85 prosenttia verkon kaistasta kuluu vertaislatailuun.

Toinen kipukohta on kotien verkkoyhteydet. Paikallisoperaattorien niin sanottujen viimeisen kilometrin yhteyksissä yli 80 prosenttia on vertaisverkkoliikennettä. Pelkästään Länsi-Euroopan teleoperaattoreille vertaisverkkoliikenteestä tulee laskua yli sata miljoonaa euroa vuodessa. Koko maailmassa kulu on noin puoli miljardia. Tutkimus tehtiin viime vuoden ensimmäisellä puoliskolla.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös