Viranomaiset rekrytoivat hakkereita
Yhdysvaltojen eri viranomaiset muodostavat jo lähes puolet Las Vegasissa pidettävien hakkerien vuosittaisten huipputapaamisten Defconin ja Black Hatin yleisöstä. Tapahtumista etsitään tiedon lisäksi työntekijöitä valtion turvallisuuselimiin, etsimään rikollisia tai jopa murtautumaan vieraiden valtioiden tietokonejärjestelmiin.
Las Vegasissa heinäkuun lopussa pidetyt Defcon ja Black Hat -konferenssit keskittyvät tietoturvaan ja myös tietomurtojen tekniikkaan, ja vetävät hakkereita ympäri maailman. Paikalla oli tällä kertaa myös Yhdysvaltojen apulaispuolustusministeri Linton Wells, kertoo uutistoimisto Reuters. "Jos haluat työskennellä huipputekniikan vaikeimpien ongelmien parissa, jos haluat ottaa osaa aikamme tärkeimpiin hankkeisiin, kutsumme sinut työskentelemään kanssamme", sanoi Wells osanottajille.
Puolustusvoimissa hakkereita tarvitaan muun muassa elektroniseen sodankäyntiin, johon ilmeisesti kuuluu myös vieraiden maiden tietojärjestelmiin murtautumista.
Missä kulkee raja?
Paikalla on säännöllisesti puolustusvoimien lisäksi monien muiden viranomaisten edustajia, esimerkiksi liittovaltion poliisista FBI:stä, elektroniseen tiedusteluun erikoistuneesta NSA:sta tai esimerkiksi rahamarkkinoiden valvontaa tekevästä Federal Trade Comissionista. Järjestäjien mukaan jo lähes puolet osanottajista on virantoimituksessa, ja edustaa eri valtion virastoja. Lisäksi monet harrastuksensa puolesta konferenssissa olevat ovat päivätyössä valtion laitoksissa.
Konferenssien yhteydessä harrastajat yrittävät toisinaan oikeita tietomurtoja, joista monet ovat laittomia. Ainakin enemmän siviilipuolelle keskittyvät viranomaiset, kuten FTC, kertovat etsivänsä työntekijöikseen vain sellaisia harrastajia, jotka eivät ole siirtyneet lain rajan tuolle puolen rötöksiin. Jotkin toiset viranomaiset eivät ehkä ole yhtä tarkkoja rekrytoinnin periaatteissaan.








