Vista jouluksi kotiin?
Tietotekniikkajulkaisu Windows IT Pro kertoo Microsoftin suunnittelevan Windows Vistan julkaisua ensi vuoden joulukuun seitsemänneksi päiväksi. Microsoftin sisäisiin lähteisiin nojaavan uutisen mukaan käyttöjärjestelmän kaikki toiminnallisuudet sisältävä rc0-versio (release candidate 0) valmistuisi huhtikuuksi. Seuraava rc-versio olisi tarjolla vuoden 2006 kesäkuun lopussa. Valmistukseen Vista lähtisi uutisen mukaan elokuun alussa.
Microsoft julkisti ensimmäisen beta-version aiemmin Longhorn-nimellä tunnetusta käyttöjärjestelmästään heinäkuussa. Windows IT Pron mukaan toinen beta olisi luvassa tämän vuoden lopulla.
Microsoft ei ole kommentoinut väitettyä aikataulua. Yhtiön virallisen linjan mukaan käyttöjärjestelmä on saatavilla ensi vuoden jälkimmäisellä puoliskolla.








